Intia osa 3

24.5.2015

Matka jatkui taas perjantaina. Ellulla oli maha sekasin, niin taas meni hostellilla istuskeluks päivä ennen junaa - pelattiin vaan tyyliin Quiztaistoo ja mä yritin epätoivosesti kokata nuudeleita liian viileellä vedellä (outo hostelli muuten kun siellä ei ollu keittiöö). Riksailtiin asemalle viiden maissa ja hämmensi jo kun ei näkynyt meidän junaa. Onneks joku kondari tuli meille, varmaan eksyneen näkösille, sanomaan, että laituri vaihtunu. Hämmennystä lisäsi, että junassa luki sen menevän väärään paikkaan. Oli se kuitenkin sitten meidän. Pari tuntia istuskeltiin, kunnes luovutettiin ja mentiin ylös meidän punkkiin. Ellu tais jo about heti nukkua, meikä katto pädiltä Bridge to Terabithia ja 70s showta. Nukuin aika kakasti yön, mutta meni silti suhteellisen kivuttomasti matka.

Puolen päivän jäljestä oltiin perillä ja jo melkein hallelujaa hihkuttiin, kun meitä oli hostellilta vastassa autokuski. Tai niin me luultiin. Ne valehtelevat paskiaiset huijasivat meidät niitten hotellille sanomalla, että olivat meidän hostellilta, mutta veivät meidät eri paikkaann. Noh, se ukkeli oli mukava, niin juotiin sen kanssa teet ja olutta ja se meille kauppas safaria. Meidän piti se anyways löytää jostain, niin päätettiin jostain syystä ottaa täältä ja jäädä tänne asustamaankin. Ei ois kyllä pitäny. Hyvä paikka, että ei siinä, mutta ärsyttää tuo epärehellisyys. Syötiin hotellilla jotain safkaa ja taas nukuin huonosti yön, kun oli hirmu kuuma. Tai en oikeestaan saanu nukuttua ollenkaan. Onneks tajusin jossain vaiheessa aukaa toisen ikkunan, niin saatiin läpiveto.

Huhuhu hapottaa ja vituttaa kirjottaa tästä :D Eilen aamulla herättiin aikasin ja toiveikkaina, olihan meillä lupausten mukaan edessä safari mm. jonkun suomalaisen kitaramiehen kanssa Pakistanin rajalle asti. Aamupalat syötiin ja epäilykset alko heräillä, kun jeepin kyytiin ei noussutkaan muita kun me. Ei sitä suomalaista varmaan oo olemassakaan. Luvatun 80km sijaan meidät heitettiin about 35km päähän, jossa meitä odotti pari ukkoa kameleineen, eikä siis todella ketään muita. Ja siis meidänhän ois pitäny maksaa tästä hotellista+safarista n. 34 puntaa per nenä, mutta onneks maksettiin eka vaan puolet, ku ei kyllä todellakaan makseta täyttä hintaa, jos ei saada mitä on luvattu. Nyt heitän negatiivisuuden metsään, kun safarilla oli kuitenkin oikein mukavaa. Mun kamelin nimi oli Lalu. Se oli aika laiska, mutta sillä oli kyllä hauska tallustella. Eka vaellettiin ehkä joku 1,5 tuntia. Matkalla näky peuroja ja kettu ja pikkukameleita ja joku muusikkokylä (ne ois halunnu esiintymisestä maksua, mutta eipä me oltu semmoseen varauduttu, kun hotellilla sanottiin, että kaikki on meidän puolesta maksettu. Nojaa). 

Kellon lähestyttyä puolta päivää leiriydyttiin puun varjoon (josta muuten pyrähti lentoon pari riikinkukkoa sinne saavuttuamme! cooool), siemailtiin chait ja ne ukkelit kokkaili meille nuotiolla mättöö. Oli oikein hyvää, mutta ei siinä kuumuudessa kyllä mitään tehnyt mieli syödä. Pari tuntia siestoiltiin ja koisittiin puun varjossa, kunnes jatkettiin matkaa. Oli ihan supersuperkuuma, joten ei jaksettu tehä ihan semmosta lenkkiä, mitä ne ukot oli suunnitellu. Aika pian suunnattiin leiripaikalle, jossa miekkoset alko taas about heti kokkailla. Miten nää ees voi syödä täällä kuumuudessa monta kertaa päivässä, se on mysteeri. Me vaan pötköteltiin ja haaveiltiin kylmästä vedestä (pullossa vedet kuumu ihan kiehuviks about, juopa sitä sitten), uimisesta, jäätelöstä, lumesta... Meidän onneksemme siellä lähettyvillä oli meidän elämämme Kari Grandi, joka tuli kamelilla myymään oikeesti kylmiä limppareita. Join neljä vai viis pulloo, heh. Karin lähdettyä ja ilman viilettyä me käytiin tsekkailee viereiset dyynit ja katseltiin auringonlaskua, ja sitten vedettiin ne mätöt. Teki tiukkaa syödä.

Yö vietettiin tähtitaivaan alla. Näitten mielestä oli kylmä yö (ne mittaa lämpötilan peittojen määrällä. Nyt kesällä yöllä lämpötila on 1 peitto, talvella 3,5), mutta pärjäs kyllä hyvin ilman peittoakin. Villikoirat tuli meidän viekkuun yöksi nukkumaan, ne selvästi tykästy meihin. Yöllä heräsin ja wou oli tosi hieno tähtitaivas, mutta en kyllä ilman rillejä sen tarkemmin nähny.

Aamulla herättiin auringonnousun kieppeillä, mutta ei tosin noustu kun vasta myöhemmin. Ukot oli meille tehny nuotiolla paahtoleipiä, joista kyllä saatiin syötyä vaan minimaalinen osa. Laitettiin leiri kasaan aika nopsaa ja hypättiin kameleitten selkään. Puolisentoista tuntia kai siinä taas vaellettiin kohti sivistystä. Kameliratsastus on aika hauskaa. Ne villikoirat meitä seuras about koko matkan ja ainakin yksi tuli ihan perille asti. Ellu jo sen meinas kottiin ottaa. Perillä juotettiin vähän kammuja ja hypättiin jeepin kyytiin ja kohti Jaisalmeria. Nyt ollaan oltu hotellilla ehkä nelisen tuntia ja tuskasteltu kun ei netti toimi. Yhyyy. Täällä ei hirveemmin näy työntekijöitä, niin meikä marssi iteki sinne toimistoon ja yritti fiksata sitä nettiä, mut ilmeisesti siinä on joku ongelma. Sentään löydettiin jääkylmää vettä ja jätskiä. Näin sitä ukkelia äskön ja alko vaan vituttaa, valitin sille hieman kylmästi, mutta jospa Ellu vielä siihen törmäis, kun se on suunnitellu hirmu spiikit, mitä se aikoo sille rageta. Hohhoh. Nyt ois tarkotus mennä kaupunkia vähän kattelemaan ja syömään jonnekin, missä mielellään on toimiva netti. ‪#‎riippuvainen

Tähän loppui Marin päivitykset niin nyt täytyy vaan sitten muistella vähän itse mitä puuhailtiin. Tosiaan vietettiin vielä ainakin yksi kokonainen päivä Jaisalmerissa jolloin aika rauhalliseen tahtiin hiimailtiin ympäri vanhaa kaupunkia ja eksyttiin jonkun mukavan käsityöläismiehen luo juomaan chai-kupposet. Tosi hienoja ja pikkutarkkoja koruja hän tekee ja monet matkustaa Jaisalmeriin ihan vain hänen käsityönsä takia hommaamaan muun muassa hääsormukset (Hari Om Jewellery kyseessä). Oli oikein mukava ja leppoisa ja kuuma päivä.

Pois lähtiessä meiltä yritettiin karhuta loput rahat safarista, mutta koska meidän laskelmien mukaan mitä se hostellityyppi oli sanonut halvemmaksi hinnaksi (joka me arvioitiin että se safari me saatiin) oli aika pitkälti sen hintainen mitä oltiin jo maksettu kieltäydyttiin aika jyrkästi maksamasta loppuja. Pääsin tuomaan julki harvat ja valitut ajatukseni tästä tyypistä ja sen rehellisyydestä. Päästiin onneksi kuitenkin vielä juna-asemalle ja lähtemään pois ilman sen suurempia ongelmia kun yksinkertaisesti kieltäydyin maksamasta enempää. Olin ylpeä itsestäni.

Juna-asemalla yritettiin vaihtaa liput ilmastoituun vaunuun koska kuolema ja paha olo, mutta ei saatu lippuja enää vaihdettua ja täytyi tyytyä meidän 2nd class -lippuihin. Meillä kävi kuitenkin onni onnettomuudessa ja tämä viimeinen yö junassa oli kaikkein paras ja yllättävän viileä. Saatiin nukuttua ihan hyvin eikä hikoiltu kuin pienet siat.

Kuitenkin vielä ennen lähtöä jotkut pojat piiritti meidät juna-asemalla ja oli ahdistavaa. Ei ollu mitään hajua mitä ne tekee, yhtäkkiä alkoi vaan kerääntyä lauma nuoria miehiä siihen meidän ympärille, ei ne mitään tehneet puhuivat vaan ja piirittivät meidät. Siinä sitten oltiin että mitähän ihmettä, ja puhuttiin suomeen ääneen että mitä hemmettiä nuo puuhaa ja sitten ne ääliöt vaan matki meitä.. Hermo siinä meinas mennä mutta onneks sitten tuli jo joku poliisi niitä hätistämään meidän ympäriltä pois. Vaan sitten ne palas takaisin. Junaan kun päästiin vihdoin sisälle niin ei ne vieläkään jättäneet meitä rauhaan vaan seurasivat sinne asti ja roikkuvat ikkunassa ja jatkoivat tätä piiritystä. Sit tuli onneks vihdoin ne jotka jakoivat saman loossin meidän kanssa ja heillä oli sitten siinä miehiä mukana saattamassa ja ne häätivät sitten nämä nuoret pojat pois meidän luota ja saatiin vihdoin tilaa hengittää. Oikein mukavia oli meidän matkakumppanit ja toristiin niiden kanssa sitten jo vähän enemmän kun heillä oli jo vähän parempi englanninkielen taito.

Delhiin kun päästiin alkoi minun henkilökohtainen helvettini joka jatkui taukoamatta aina kun olin ulkoilmassa. Tässä vaiheessa alkoi olla jo aika heikko olo kaikesta mahataudista ja kuumuudesta, jota varten minun kehoa ei selkeästi ole suunniteltu. Viimeinen yö ennen pitkän pitkää matkustamista vietettiin hotellissa joka oli kyllä kaikkien unelmien täyttymys. En olis halunnu koskaan poistua siitä hotellihuoneesta, siellä oli viileä kun ilmastointi toimi ja siellä oli hyvä telkkari ja sänky, ja niimpä me vietettiinkin koko päivä meidän huoneessa katsellen telkkaria ja nauttien viileydestä. Ainut kerta kun poistuttiin oli se, kun mentiin läheiseen mäkkäriin syömään. Tällaisia reissurepejä me ollaan. (Puolustukseksi sanon että olin kyllä jo aika surkeessa kunnossa tuossa vaiheessa).

Oleellista oli että meillä oli siellä peruna. Peruna. Mitä me sillä tehään??

Viimeisenä päivänä käytiin kaupungilla mutta en kyllä kyenny yhtään mihinkään, seurasin vaan Maria kuin uskollinen koira. Mari yritti suorittaa viimeisiä tuliaisostoksia mutta sitten sääli minua jo niin paljon, kun näytin varmaan ihan kuolleelta, että päädyttiin menemään hotellille odottamaan sitä, että lähdetään lentokentälle. Hotellilla minä olin sitten kamalan huono asiakas, kun koisin vaan siinä aulan sohvalla, että ne anto meille pariks tuntia huoneen käytettäväks ilmaseks ja saatiin siellä sitten käydä suihkussa ja muuta. Oli kyllä ihan huippu hotelli ja edelleen oon kiitollinen tästä niitten ymmärtävyydestä (vaikka ne ei ikinä meidän postikortteja lähettäneetkään..).

Hotellilta suunnattiin sitten lentokentälle, jonne saavuttiin nälissämme ja ajateltiin että nyt mennään heti vaan subille syömään. Noh, tämähän ei niin helppoa ollutkaan vaan meidän piti odottaa ensin puolenyön yli, että meidät laskettiin sisälle lentokentälle. Mentiin sitten läheiseen tilaan koisimaan lattialle pariksi tuntia muitten odottajien joukkoon. Sen jälkeen kun päästiin sisälle suunnattiin ensimmäisenä subia kohti, mutta dyndyndyyyy, se oli kiinni. Tässä vaiheessa meinasin jo nälissäni muutaman kyyneleen vieräyttää tästä kaikesta tuskasta, mutta ei auttanut. Tehtiin sitten leiri subin eteen sen jälkeen kun oltiin kierretty paikkoja ja todettu, että porttien tällä puolella ei ollut aukinaisia ruokapaikkoja.

Sitten sinne subille tuli työntekijä. Olin onnellinen ja varma että kohta minä saan ruokaa!! Vaan ei. Varmaan kaksi tai kolme tuntia sen jälkeen kun se työntekijä sinne tuli piti odottaa ennen kun ne sai sen paikan loppujen lopuksi valmiiksi että pystyivät tarjoilemaan asiakkaille. Muutama ärräpää meinasi päästä tässä vaiheessa kun oli nälkä ja jano ja väsy ja ärsytti ja mikään ei ollut hyvin. Tämä lentokenttäkokemus oli kaikin puolin huono, kun tuolla vielä itikat söi minut ihan täysin, tätä ennen olin selvinnyt niiltä. No, vihdoin saatiin sitten ruokaa jonka syöminen ei enää siinä vaiheessa ollutkaan niin helppoa kun oli jo liian nälkä ettei ollut enää nälkä ja vatsatauti jatkoi eloaan.

Matka kohti kotia kuitenkin alkoi, lennettiin ensin Raipuriin jossa odotettiin muutama tunti kentällä, mitään ihmeempää ei siellä tapahtunut. Istuttiin ja odotettiin vaan. Sitten jatkettiin matkaa Mumbain kautta takaisin Delhiin jossa vihdoin ja viimein aloitettiin matka kohti Eurooppaa. Swissin kone ja ruoka oli taas kerran hyvää ja matka sujui leppoisasti elokuvia katsellen ja vähän torkkuen. Tässä vaiheessa törmättiin jo toisiin suomalaisiinkiin ja selvisi että ei oltu ainoita jotka oli lähteneet halvoilla lennoilla kohti Intiaa. Suomeenkin lopulta päästiin ja siellä meidät tuli kentältä noukkimaan koko meidän perhe ja niin lähdettiin kohti Savoa.

Tosi mahtava reissu oli kaikin puolin vaikka ikävän ja pitkäkestoisen vatsataudin sieltä sainkin, ja vannoin että koskaan en Intiaan enää mene. Nyt olen kuitenkin jo sitä mieltä että vähän tekisi mieli mennä takaisin. Muutenkin Aasia houkuttelee, mutta seuraavalla kerralla ajattelin suosia ajanjaksoa, joka ei välttämättä olisi ihan niin kuuma mitä tuolla reissulla oli.