torstai 24. huhtikuuta 2014

Newcastle & Lake District

Kolumbiasta kun pääsin kotiutumaan en kerennyt viettää kun pari päivää sänkyni kanssa kun lähdettiin jo uudelleen reissuun (okei, vietettiin siellä vain päivä ja yöksi tultiin takaisin kotiin). Mentiin siis käymään Newcastlesissa, minä, Miia ja Yoana. Ja pari bussillista ulkomaalaisia opiskelijoita sillä olihan tämä International Societyn järjestämä matka. Matkalla pysähdyttin Holy Islandilla jossa oli ihan mielettömän tuulista eikä hyviä kuvia oikein saanut otettua. Newcastlesissa sitten käveltiin tyttöjen kanssa ympäriinsä, käytiin joen rannassa katsomassa tätä kuuluisaa siltaa (kun googlaa Newcastle melkein joka kuvassa se onnistuu esiintymään) ja sitten käveltiin muuten vaan vähän siellä sun täällä. Ihan mukava päivä oli, suhteellisen lämpöinenkin, kevät alkoi tehdä jo tuloaan.








Viikko sitten vietettiin ihan normaalissa tunnelmissa, minulla oli paluu arkeen, viimeiset viikot koulua ja muuta sellaista. Opiskelutahtia piti vähän kiristää kun muutamia testejä oli viimeisellä viikolla luvassa. Seuraavana viikonloppuna lähdin sitten taas uudestaan reissuun mutta tällä kertaa Miia jäi kotiin. Yoanan ja Aidan kanssa kuitenkin lähdettiin käymään Lake District-nimisessä paikassa jota kutsutaan Englannin Highlandsiksi eli kauniita maisemia odotettiin. Eikä tarvinnut pettyä.

Matkalla pysähdyttiin myös Carlislessa, kaupungissa joka on ennen sijainnut Skotlannin ja Englannin rajalla. Tällä hetkellä raja on hieman pohjoisempana, mutta kaupungissa on yhä näitä jäänteitä vanhoilta ajoilta.








Muuna aikana tuli tosiaan opiskeltua tai ainakin yritettyä opiskelemista. Ja niin meni sitten kaksi viimeistä viikkoa ja loma alkoi. Lukulomaksi tätä jotkut kutsuvat mutta itse on kyllä tullut enimmäkseen vaan lomailtua...

Kolumbia osa 2

No sitten meidän matka jatkui tosiaan Amazoniaan. Se oli kyllä erilaisin paikka missä olen ikinä käynyt ja rakastin siellä oloa. Vaikka välillä itikat vähän pelotti malarian vuoksi niin ei se haitannut, paljon vaan hyttysmyrkkyä päälle. Ja vielä ainakaan en ole sairastunut malariaan, toivottavasti se ei tulekaan! Ilma siellä oli todella kuumankosteaa ja sitten kun lisätään siihen että minulla oli pitkähihaista ja lahkeista päällä ja sitten aurinkorasvaa ja levitettävää hyttysvoidetta niin vaatteet oli kivan tahmeita siitä kaikesta sitten niiiden parin päivän jälkeen. Bogotaan kun päästiin takaisin niin suihku ja puhtaat vaatteet oli autuaallinen kokemus.

Ensimmäisenä päivänä kun saavuttiin Leticiaan, oli sen verran pimeää ettei kummempia nähty. Käväistiin kaupassa ostamassa vähän ruokaa ja vettä ja sitten suunnattiinkin jo ensimmäiseen majapaikkaamme. Siellä tuli yö nukuttua suhteellisen rauhallisesti vaikka lakanat vähän homeessa olivatkin. Itikat vähän inisivät mutta sentään verkon toisella puolella. Ja kaikenlaiset sirkuttajat ja muut ötökät pitivät kyllä meteliä ihan läpi yön. Onneksi nukun aika sikeästi.




Tässä ollaan jo seuraavana aamuna lähdössä pois ja aloittamassa matka Marashaan, Perun puolella sijaitsevaan reservaattiin. Alla vielä ensimmäisen yöpaikan portti.


Leticiassa ei hirveästi nähty autoja, enimmäkseen vaan mopoja ja tuollaisia miniautoja. Se oli suhteellisen pieni paikka mutta eipä sitä odotakaan näkevänsä kauhean suuria kaupunkeja kun tulee viidakkoon.



Kävelimme vähän Leticiassa mutta aika nopeasti suunnattiin nokkamme kuitenkin satamaan ja siellä veneeseen joka lähti kuskaamaan meitä Marashaan. Marashassa meitä odotti paljon tekemistä ja näkemistä mutta ensimmäiseksi sinne kun päästiin aloitettiin pienellä opastetulla käveryretkellä viidakossa. Minulla ja Marilla oli oma henkilökohtainen opas koko sen ajan mitä vietettiin Marashassa. Tosin meidän opas (eikä varmaan kukaan muukaan henkilökunnasta) ei puhunut muuta kuin espanjaa. Yllättävän hyvin tultiin silti toimeen ja aika lailla ymmärrettiin melkein kaikki mitä se meille selitti tuon kävelynkin aikana. Elekieli ja yksinkertaiset sanat ja muut varmasti auttoivat asiaa..













Kävelyreissun päätteeksi päädyttiin siis itse asuinalueelle. Täällä vietettiin monta tuntia riippumatoissa keinuen, suurin osa ajasta ihan omasta valinnasta. Paljon muutakin kyllä kerettiin tehdä, melottiin, kalastettiin sekä veneellä että ihan vaan tuolta "laiturilta", syötiin ja illalla käytiin etsimässä kaimaaneja. Jotain muutakin taidettiin mutta sittne myös ihan vaan sade piti meitä aikoja katoksen alla.







Sitten yhden yön jälkeen (joka vietettiin taas hyttysverkkojen alla - onneksi!) meidän pitikin jo lähteä pois Marashasta. Hauskaa siellä oli kyllä ja syötiin päivälliseksi maailman parasta kalaa. Ikinä ennen en ole niin hyvää kalaa syönyt. Paljon kerettiin nähdä ja kokea ihan vaan yhden päivän sisällä ja tuo päivä Marashassa olikin todella mukava.




Seuraavana aamuna siis suunnattiin kuitenkin vesisateessa pois Marashasta ja ensimmäisenä suuntana oli Isla de los micos eli apinasaari. Tälle saarelle joku on joskus tuonut noita apinoita ja nyt ne siellä sitten puolikesyinä onnellisesti asuvat. Ja tuonne saarelle pientä maksua vastaan saa tulla ja ihailla apinoita ihan lähietäisyydeltä. Todella läheltä kuten kuvista voi huomata. Todella suloisia nämä apinat oli ja teki mieli yksi ryöstää kotiin tuliaisiksi.







Apinasaarelta suunnattiin veneellä kulkumme Puerto Nariñoon. Siellä syötiin


käveltiin ympäriinsä




ja sitten lähdettiin veneajelulle oppaan kanssa. Tarkoituksena oli löytää pinkkejä delfiinejä ja muutama nähtiinkin, mutta suhteellisen kaukaa. 



Käytiin myös ihan oikeiden alkuasukkaiden kylässä pyörähtämässä jossa tämä pikkupoika ihastui suuresti kameroihin ja halusi sitten niillä otaa kuviakin. Tuleeva kuvaaja ilmiselvästi. Mielenkiintoista oli kyllä nähdä ihan tällaista elämäntapaa, niin erilaista se on.




Sitten käväistiinkin uimassa. Siis uimassa kyllä vaan. Se oli aika jännittävä kokemus, mutta kuulemma suhteellisen turvallinen sillä piranjat ja kaimaanit pysyvät kuulemma matalammissa vesissä rannan tuntumassa... Virkistävää se vesi kyllä oli, sen verran kuuma päivä taas (yllätys) tuolla Amazonialla oli.


Sitten päästiinkin jo takaisin Puerto Nariñoon auringonlaskua katsomaan. Siellähän ei tosiaan ole ensimmäistäkään autoa kuten varmaan aikaisemmista kuvista pystyi jo katsomaan. Enkä kyllä tainnut nähdä mitään muutakaan moottoriajoneuvoa veneitä lukuun ottamatta. Paikan ainoa auto on pieni ambulanssi. Raha-automaatteja tai muutakaan tuolla kylässä ei ollut, se oli aikalailla rauhallinen paikka. Hiljaista siellä ei kuitenkaan ollut, sen verran kovaa metakkaa koululaiset pitivät, ensin illalla rumpu ja tanssihrajoituksineen ja aamulla sillä kellon kilkatuksella. Kuitenkin tykkäsin kovasti, siellä kylässä oli lämmin tunnelma.


Seuraava aamu olikin jo meidän viimeinen päivä viidakossa. Kiivettiin näkötorniin katsomaan Puerto Nariñoa ylhäältä päin. Tässä vaiheessa aloin olla lievässä vatsataudissa niin koko päivä oli vain hieman epämukava kokemus. Kauniita maisemia silti!




Sen jälkeen aika pian suunnattiinkin matka veneelle, sillä Leticiaan, ja sieltä muutaman tunnin jälkeen lentokoneella takaisin Bogotaan.

Bogotassa viikonlopun aikana Mari lähti käymään perheen "mökillä" joka kuulemma oli aika luksuspaikka, omine piikoineen ja kaikkineen. Minä jäin Rositan hellään huomaan sänkypotilaaksi. Sunnuntaina Mari tuli takaisin ja minunkin olo alkoi jo koheta, joten maanantaina suunnattiin polkumme ostoskeskuksille. Siellä todettiin että suurin osa kaupoista (lue 99%) oli meidän senhetkiselle (ainaiselle) budjetille hieman liian tyyriitä joten pääasiassa ikkushoppailtiin. Alennusmyynneistä jotain pientä kuitenkin tarttui mukaan, minulla mekko ja kengät. Iltäpäivästä suunnattiin sitten ruokakauppaan ja ostettiin tarvikkeita meidän gourmet-illalliselle, kokattiin koko perheelle päivälliseksi kesäkeittoa, perunoita, sienikastiketta ja tavallista vihersalaattia. Mustikkakukon tekeminen ei onnistunut ruisjauhojen puutteessa joten päädyttiin omenapiirakkaan. Ruoka upposi kaikkiin hyvin ja saatiin kehuja, mutta tuossa vaiheessa tuo oli kyllä vähintä mitä voitiin tehdä kaiken sen jälkeen mitä he meille tekivät.

Seuraavana päivänä pyörähdettiinkin vielä keskustassa viimeisiä tuliaisia ostamassa ja sitten suunnattiinkin jo lentokentälle. Haikeaa oli lähteä sillä niin paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta vaikka paljon kerettiinkin nähdä ja kokea. Huippureissu kuitenkin oli ja alkoi pieni väsymyskin jo painaa kun oltiin se reilu viikko oltu melkein koko ajan menossa viikonlopun huilia lukuunottamatta. Niimpä me yölennon jälkeen päädyttiin takaisin Dusseldorfiin, jossa kerettiin käydä kaupungilla pyörähtämässä ennenkuin tultiin viettämään taas yksi yö lentokentälle. Tällä kertaa ei paljoa nukuttanut joten reilun tunnin torkkumisen jälkeen saattelinkin jo Marin portille ennen kun jatkoin torkkumistani eri vaiheiden läpi takaisin kotiin. Loppujen lopuksi sinne pääsin ja vaikka Flybe:llä ei ollut hyvä päivä lentojen kanssa en ollut kuin pari tuntia myöhässä aikataulusta. Kotona oli ihana päästä vain omaan sänkyyn nukkumaan. Kuten nyt, joten hyvää yötä vaan!