keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kauneuspäivä

Nyt yllätänkin teidät kaikki ja kirjoitan kaksi blogipäivitystä peräkkäisinä päivinä. Eli ihan vaan tästä päivästä ajattelin tarinoida.

Herättiin siis aamulla aikasin (kun eilen iltana tuli valvottua kun oli Julian viimeinen ilta Glasgowssa) ja suunnattiin heti keskustaan. Ostettiin sillon joskus syyskuussa tämmöiset alennusliput joilla saatiin "hemmottelupäivä", eli hiustenleikkuu ja laitto, meikit ja valokuvaus. Kaikesta tästä maksettiin 30 puntaa, eli aika todella halvalla saatiin. Valokuvien osto olikin sitten aika kallista, mutta saatiin onneksi ihan jonkin verran alennusta, täydellä hinnalla ei olisi ikinä raskinut niitä ostaa.

Aamulla siis aloitettiin meidän päivä, ensin Miian hiuksia alettiin laittaa ja ne sitten värjättiinkin (tykkään kovasti siitä uudesta väristä) ja sitten minä sain samankaltaisen käsittelyn ilman värjäystä. Sitten saatiin meikkiä naamaan ja sitä tulikin ihan mielettömästi. Kuvissa ei näytä että meillä olisi niin paljon meikkiä, mutta ikinä en normaalissa arjessa käyttäisi näin paljon. Sitten päästiinkin kuvattavaksi mikä oli hauska osuus kun ei tarvinnut itse mitään miettiä, kuvaaja vain sanoi mitä tehtäisiin ja sitten otti kuvia. Lopputulos on aika hieno, mutta todellakin niin epäluonnollinen että hieman oudoiltahan ne näyttää. Ei minun iho noin kaunis oikeasti ole. Mutta todella hauska päivä oli ja tästä onkin sitten hyvä huomenna lähteä kotia kohti. Vielä on tosin siivottavaa ja pakattavaa... Saas nähdä kuinka kauan kerkeän nukkua ensi yönä.






tiistai 17. joulukuuta 2013

Viimeiset viikot ennen joululomaa

Heissan taas pitkästä aikaa!

Joulu lähenee, enää muutama yö mikä merkitsee sitä että ihan kohta olen minäkin jo Suomessa. Ylihuomenna siis lähtee lento ja sitten perjantaina aamupäivästä olenkin jo Lapinlahdella. Jännittävää! Vielä pitää tosin pakata sun muuta...

Mitäs tässä reilun kahen viikon aikana...

No oli ensinkin viimenen viikko koulua tuossa reilu viikko sitten, meni ihan samalla tahdilla kun ennenkin. Tein ranskan ja espanjan kokeet siinä, ja kirjoitin ranskan kulttuurin esseen. Sitten alkoikin tämä reilun viikon "loma" ennen viimeistä koetta, englanti, mikä oli sitten tänään. Siinähän se, sain sinne nyt jotain kirjotettua, katsotaan sitten tammikuussa että miten meni.

Viime viikolla tosiaan kun olisi ollut paljon aikaa opiskella, löysin paljon muuta tekemistä. Neuloin, katsoin siskoni on noitaa, leivottiin karjalanpiirakoita ja pipareita, neuloin ja katsoin siskoni on noitaa vähän lisää, laitoin ruokaa, siivottiin, neuloin, katsottiin leffoja ja käytiin shoppailemassa.

Sitten kävin myös kuvailemassa koululla ja vihdoin ja viimein kävin myös Botanic Gardenissä sisällä kasvihuoneessa. Oli kyllä aika kiva paikka, siellä oli sademetsät ja kaikki.








Sitten meillä oli myös lauantaina pikkujoulut, oli mukavaa porukalla juhlia ja ruokakin mitä oli tarjolla teki hyvin kauppansa, minut haluttiin Miialta ostaa (ihan kun olisin Miian omaisuutta.... :D) 20 kamelilla ja yksisarvisella. Että ihan hyvän hinnan itselleni sain ihan vaan leipomalla.




Nyt en jaksa enää enemmän tarinoida, alan ennemminkin pakkaamaan, mutta ihan kohta nähdään keitä nyt näänkään!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

St. Andrew's Day

Happy St. Andrews Day!

Tänään on siis tämä kansallinen juhlapäivä täällä Skotlannissa, ei hajuakaan mitä se tarkoittaa tai meinaa, sen vaan tiedän että tänään on sitten tapahtumia ympäri Skotlantia. Päätettiin sen takia Miian kanssa mennä käymään Edinburgissa tänään, tekosyy Miialle nähdä kaupunkia ja minulle uudestaan kun mentiin kattomaan juhlallisuuksia. Ja tänään kun vielä pääsi kaiken lisäksi Edinburgin linnaan ilmaiseksi sisälle niin mikä ettei, kun bussiliputkin oli vaan 10 puntaa meno-paluu.

Edinburgissa sitten kierrettiin mielettömässä väenpaljoudessa joulumarkkinoita, linnaa ja sitten vielä vähän tätä tapahtumapaikkaa. Joulumarkkinoilla meillä kesti ikuisuus ihan vaan kävellä se läpi, kun eteneminen oli välillä mahdotonta, ja pystyi liikkumaan tadissa metri 5 minuutissa, kun ei yksinkertaisesti ollut tilaa liikkua. Aika mielenkiintoinen kokemus, mutta ei siellä jaksanut oikein kojuja katsella kun kaikki energia meni siihen että eteenpäin pyrkimiseen.





Linnaan päästiin siis ilmaiseksi ja kierreltiin sitten epämääräisesti läpi näyttelyitä ja muita. Jonotettiin yhdessä vaiheessa pieni ikuisuus, mutta nähtiin sitten skotlannin hallitsijoiden kruunu, valtikka ja miekka. Katseltiin myös perus sotamuseoita, vankila sun muuta. Aika kiva, mutta en olisi halunnut maksaa sitä pääsymaksua, eli ilmainen sisäänpääsy oli täydellinen.






Lopuksi käytiin sitten vielä Grassmarketilla, jossa oli soittamassa bändi perinteistä kansanmusiikkia jonka tahtiin ihmiset tanssivat, sekä kojuja joissa oli erilaisia tavaroita myytävinä; ruokaa, käsitöitä ja suklaata ainakin. Miia sitten vielä kuvasi videoita tänne blogiin, kiitos!



Kaiken kaikkiaan oli siis oikein mukava päivä. Ja onneksi lähdettiin käymään Edinburgissa katsomaan mitä siellä oli, sillä Glasgown juhlallisuudet oli peruutettu helikopterionnettomuuden takia. Itsehän kuulin tästä onnettomuudesta vasta sitten kun meidän perään alettiin kysellä että ollaanhan kunnossa.. Mutta kunnossa siis ollaan, vietettiin eilisilta ihan kotona. Huomenna sitten joulukuun ensimmäinen päivä, joulu alkaa lähestyä.. Ja kohta nähdään!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Luistelua ja jouluvaloja

Hämmentävästi lämpötilat täällä heittelee, viime viikon loppupuolen pikkupakkasesta/noin nollan pintamasta päästiin eilen ja tänään 10 asteen lämpimämmälle puolelle, tänäänkin pärjäsin aivan hyvin kevät/syksy-takilla..

Kummiskin, viime viikolla oli siis vielä kylmää, aurinkoista, nätti keli siis. Kaupungille on laiteltu paljon jouluvaloja ja joulumarkkinat avautui. Sinne mentiin sitten Miian kanssa käymään viime viikolla joku ilta, ja se oli aika kiva paikka. Vähän ehkä pienempi mitä ajattelin, mutta silti oikein hauska. Kuitenkin koettiin hämmentäviä hetkiä, siellä ensiksi nähtiin siellä koju, joka oli koristeltu suomen lipuilla, ja se paljastuikin sitten ihan suomalaiseksi turistikojuksi. Melkein kuin Lapista olisi tuotu yksi matkamuistomyymälä tänne Glasgow´hun... Siellä myyjänä oli sitten virolainen joka ymmärsi suomea ja puhui sitä myös vähän. No sitten siinä kun käveltiin ja juteltiin Miian kanssa niin kohta jostain kojusta meille huudetaan että puhutteko suomea. Sieltä meille huuteli italialainen mies joka oli joskus ollut Rovaniemellä vaihto-oppilaana ja oppinut suomen siinä samalla. Mielenkiintoisia hetkiä markkinoilla siis.






Nämä suklaat näyttää niin hyviltä... Ostaisin lahjaksi mutta koska olen köyhä opiskelija niin en osta :)


Kuolasin näitten keksien perään... Ensi kerralla voisin sortua ja maistaa muutamaa...


Suomikoju, ja jotain suomitavaraa. Löydettiin myös Suomi-palapeli.








Maanantaina käytiin luistelemassa tuolla samalla paikkaa mistä on porokuvat, kun joka maanantai pääsee puoleen hintaan opiskelijakortilla. Normaali hinta on 8 puntaa, eli aika tyyris, neljä puntaa nyt menettelee jos siellä ei kovin usein käy... Kuitenkin oli tosi hauskaa, ja vaikka luistimet oli ehkä vähän tylsät ja jää aika epätasaista, ei se haitannut. Kovaa siellä ei päässyt menemään, mutta ei se haitannut, tuo nyt oli sellaista leppoista ympyrän kiertämistä vaan. Tuo aukio on kuitenkin tosi kiva, siellä on tämä luistelurata ja sitten siellä on myös kahvila ja tivolilaitteita. Ja sitten kun tätä aukiota reunustaa hienot vanhat rakennukset niin aika mukavat näkymät. Vaikka nuo jouluvalot nyt ovatkin aika kamalat..





Hyvin tarkka kuva meistä. Tajuatte silti idean.

Innostuin tässä nyt myös sitten neulomaan, halusin jotain tekemistä, niin neulon nyt sitten Miialle villasukkia joululahjaksi. Yllätys nämä ei tule olemaan kun kysyin Miialta värit ja muut, mutta saapahan Miia sitten jotain lämmikettä jos minä nämä joskus vaikka saan valmiiksi. Tähän mennessä on sujunut aika nopeasti, mutta minusta tuntuu että se kantapää tulee olemaan sitten jonkinasteinen haaste... Jospa selviän siitä.


Ei tänne kummempia, koulua on enää reilu viikko jäljellä, sitten onkin vaan kokeita ja sen jälkeen tullaankin jo Suomeen hetkeksi. Että pian nähdään!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Suomineitojen vierailu

Joulumieli on täällä nyt valloillaan, itsekin tässä glögiä juon ja joulutorttutaikina on sulamassa. Jouluvalot on sytytetty kaupungille ja joululaulut soi vähän jokapuolella. Kyllä se niin vaan on että joulu on tulossa.

No, reilu viikko sitten viikonloppuna ei oltu vielä ihan joulutunnelmissa, vaan suomitunnelmissa. Miian kanssa päätettiin tehdä karjalanpiirakoita, kun Miia ei niitä ole koskaan edes tehnyt. No siinäpä me sitten niitä pakerrettiin ja Miiakin jo loppuajasta alkoi päästä rypytyksestä jyvälle. Oikein hyviä piirakoita tuli ja kaikki ne on jo tullut syötyä. Voisi ehkä useamminkin tehdä kun aika halpaa siitä kuitenkin tulee.




Sitten viime viikko kuluikin ihan täydelleen siinä kun tuli vieraita Suomesta. Anni, Hilma ja Mailis tulivat meille kyläilemään maanantaista perjantaihin ja täyttivät ainakin minun lukujärjestyksen. Miia hyvänä opiskelijana meni kouluun joka päivä, mutta minulta taisi jäädä muutama luento välistä.... No ei oikeastaan muuta kuin enkkua johon olen jo muutenkin hieman kyllästynyt, rehellisesti sanottuna opiskelisin varmaan jopa mieluummin kielioppia. No, hauska viikko minulla kuitenkin oli, tytöt näki kampusaluetta, keskustaa, botanic gardensin, käytiin Edinburgissa, katottiin kamalia kauhuleffoja jotka loppujen lopuks ei enää niin älyttömän kamalia olleetkaan (turruttiin varmaan) ja pidettiin vaan hauskaa yhdessä. (Annille kiitos suurimmasta osista kuvista!!)



Ensin vierailtiin siellä kampuksella ja sitten päästiinkin jo keskiviikkona Edinburgiin...







Tosi nätti kaupunki oli, pakko myöntää. Kuitenkin aika turistikaupunki enkä ihmettele, sillä oli siellä aika paljon vanhoja hienoja rakennuksia ja oikein vanha kaupunki, joka oli kyllä miinoitettu turistikaupoilla.

Torstaina mentiin sitten käymään Botanic Gardenissa, alkoi jo kyllä hämärtää ennen kuin sinne päästiin. Meillä oli kuitenkin Mailiksen kanssa hauskaa kun pidettiin oikeaoppinen lehtisota, mutta Maikki kyllä vähän huijas kun sillä oli tuo sateenvarjo turvanaan...



Sitten perjantai-iltana vietiin tytöt takaisin Buchanan bussiasemalle josta he lähtivät Lontooseen vielä viettämään viikonloppua. Olen niin kateellinen kun kävitte siellä Warner Brossin studioilla, pakko päästä itsekin!

Viikon aikana löysin itselleni joulukalenterin! Käytiin tässä karkkikaupassa ja siellä oli pino lumiukko-joulukalentereita ja yhdessä ainoassa kalenterissa oli nimi kirjoitettuna siihen. En minä tätä voinut sinne kauppaankaan jättää, pakkohan tämä nyt oli itselle ostaa. It was meant to be.


Viikonloppuna sitten päädyttiin näihin joulutunnelmiin, keitin glögiä, yritin tehdä luumuhilloa jonka puolessa välissä muutin luumumarmeladiksi ja kuunneltiin paljon joululauluja.



 
Aika rauhallisissa tunnelmissa meni siis viikonloppu ja olen tätä yrittänyt nyt vielä jatkaa, vaikka kouluhommat alkavatkin painaa aikalailla päälle. No, eiköhän se tästä. Tänään jopa raahauduin jalkapalloharkkoihinkin kahden viikon tauon jälkeen, mukavaa oli vaikka keli olikin ihan kaamea. Satoi vettä ja tuuli. Ihana yhdistelmä varsinkin kun lämpötilat ei monta astetta ole plussan puolella. Jonkinsortin myräkkää se tänne on kai luvannu, saas nähä mitä sieltä tuleman pitää. Nyt kuitenkin alan vielä vähän valmistautua huomista päivää varten, mutta nähdään pian! Tasan 30 päivän päästä olenkin jo Lapinlahdella!