sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Viikonlopputunnelmia

Nyt on jo melkein ensimmäinen viikonloppu Glasussa ohi. Majapaikka on ollut eri jokaisena edeltävänä iltana, sillä hostelli missä majoituttiin aluksi (ja tällä hetkellä) oli täynnä Belgia-Skotlanti - jalkapallopelin vuoksi. Perjantaina kun käveltiin kaupungin keskustassa tuli nähtyä hyvin paljon Belgian kannattajia ja he olivatkin hyvin äänekkäitä. Skottikannattajia me ei pahemmin näty, mikä oli sääli sillä olisi ollut hienoa saada kuva niiden kanssa. Tyydyin sitten Belgian kannattajiin! He olivat aika hauskoja tyyppejä, mutta toisaalta tulivat myös helposti iholle. Kuitenkin uskoivat kun sanoi ei.


Kaupungilla seikkaillessa jäätiin kuuntelemaan myös tätä katusoittajaryhmää. Soittivat kyllä tosi hyvin ja jäätiinkin siihen istumaan sitten pitemmäksi aikaa mitä oikeasti oli tarkoitus.

Käytiin paikallisessa pubissa/ruokapaikassa syömässä fish&chipsit, oli kyllä hyvää. Uppopaistettua kalaa, mikäs siinä :D Tämä samainen pubi oli myös täynnä belgialaisia, jotka olivat hyvin äänekkäitä. Siinä saatiin sitten seurata kun belgialaiset olivat brittitytön ja tämän mummon kimpussa. Se oli jännää, mutta kaikilla taisi olla ainakin jollain tavalla hauskaa.

Perjantaiyöksi mentiin sitten couchsurfaamaan Calumin luokse. Calum tuli hakemaan meidät hostellilta ja sitten otettiinkin taksi sinne kämpälle. Se kämppä oli suhteellisen suuri yksineläjälle, eli aika kiva. Kyllä siitä kämpästä huomasi että siellä asui poika, mutta aika siisti se oli kuitenkin. Calum oli todella puhelias ja ihan hauskaa seuraa, hieman outo tyyppi. Kuitenkin hyvällä tavalla outo. Siinä pari tuntia juteltuamme (tai pikemminkin kuunneltuamme Calumia - ei pahalla! ihan hauskoja juttuja sillä oli) lähdettiin sitten keskustaan sushi-ravintolaan. Se sushi siellä oli sairaan hyvää ja hotkittiin sitä sitten Miian kanssa 30 punnan edestä...
Tästä päädyimme sitten tutustumaan brittiläiseen baarikulttuuriin mikä osiltaan vastasi paljolti suomea, mutta toisaalta oli hyvin erilainen. Brittiläisillä (tai ainakin täällä Glasgowssa) ihmisillä on tapana tarjota kukin vuorollaan koko seurueelle jotain. Tämä voi johtaa hyvin helposti siihen että sinun eteen vaan kannetaan juomaa toisen perään. Illan päätteeksi tutustuttiin myös hyvin kuvottavalta kuulostavaan asiaan kuin deep fried pizza, eli uppopaistettu pitsa. En syönyt tätä itse, mutta katsoin lievän kuvotuksen vallassa kun Calum sen osti ja söi. (On täällä kuulemma myös uppopaistettu mars-patukka, mutta tätä ihmettä en ole vielä nähnyt.)

Lauantaina sitten kun oltiin herätty Calumin kämpältä, aika nopeasti lähdettiin Miian kanssa seuraavaan majapaikkaamme joka oli jopa ihan hotelli. Aika tyyris se oli, mutta oli ihanaa viettää kunnon hotelliyö johon kuului aamupalat ja kaikki. Mummoiltiin, katsottiin illalla vaan leffa ja ruettiin nukkumaan jo kymmeneltä. Oltiinhan me sentään valvottu jo yhdeksän tuntia ennen kun ruettiin uudestaan nukkumaan. Oli kyllä parhaiten nukuttu yö sitten sen jälkeen kun lähdettiin Suomesta. Oli myös ihanaa kun siellä hotellihuoneessa oli telkkari, vaikka en sitä paljon katsokaan. Oli kuitenkin hauska nähdä skotlantilaiset uutiset sekä seurata vähän aikaa ulkoilmakonserttia joka oli parhaillaan täällä Glasgowssa. Ei sitä Lapinlahdella tullut hirveästi nähtyä ohjelmia jotka oli kuvattu siellä (savogamesia lukuun ottamatta).

Tänä aamuna tuotiin sitten kamat takaisin tänne Bluesky hostellille ja lähdettiin sitten seikkailemaan West endiin. Otettiin metro Particin asemalle ja ajateltiin eka että lähdettäisiin siitä bussilla eteenpäin, mutta kun se osoittaitui niin hankalaksi (ei siis ymmärretty kunnolla mikä bussi meni minnekkin eikä mikään mennyt sinne minne oltaisiin haluttu) päädyttiin vaan että harhaillaan sitten jonnekkin suuntaan ja katsotaan minne päädytään. No aika pian löydettiin sitten itsemme yliopiston läheltä, käytiin ostamassa vähän ruokaa ja mentiin piknikille yliopiston vieressä olevaan puistoon. Oli ihan hauskaa, muutama koira kävi meitä haistelemassa ja sitten siellä lähellä leikki pari todella suloista lasta. Ja suhteellisen nätti keli, aurinkokin välillä paistoi!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti