Nyt alkaa olla viimeiset viikot jäljellä minun vaihto-oppilas kokemuksestani Michiganissa. Tässä muutamien päivien aikana on tullut heittäydyttyä syvälliseksi ja tullut mietittyä paljon tätä vuotta, mitä sen aikana tapahtui ja sitä, että kannattiko tämä. Niinkuin yhden ystäväni kanssa tuli sanottua, kyllä minulla oli paljon vaikeita hetkiä, kyllä välillä isäntäperheeni ärsytti minua ja kyllä, välillä halusin tulla kovasti takaisin Suomeen, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Vuoteeni mahtui todella paljon niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta kokemuksena tämä oli korvaamaton. Sain paljon hyviä kavereita, mutta valitettavasti suurin osa heistä on myöskin vaihto-oppilaita. Ja se on vaikea hetki kun ensi perjantaina minun täytyy sanoa heippa osalle heistä, sillä kouluni loppuu silloin. Itse en tosin lähde kuin vasta 15 päivä kesäkuuta, mutta osa heistä lähtee jo pian.
Tämä viikonloppu on myös ollut minulle itselleni raskas, sillä minun täytyi sanoa lauantaina hyvästit host siskolleni joka oli Montenegrosta sekä tänään hyvästit hyvälle ystävälleni joka oli Makedoniasta. Lauantaina kun menimme viemään siskoani lentokentälle nauroimme ja juttelimme niinkuin normaalisti, mutta kun tuli viimeisen halauksen ja hyvästien aika, aloin itkemään vuolaasti. Itse asiassa itken tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä. Larisasta ja minusta tuli tämän vuoden aikana hyvin läheiset ihmiset, nukuimme samassa huoneessa ja jaoimme suurimman osan kokemuksistamme tämän vuoden aikana. Kerroimme toisillemme paljon elämistämme ja jaoimme niin huonot kuin hyvät hetket. Tuimme toisiamme ja autoimme kestämään ne monet vaikeat hetket tämän vuoden aikana. Larisa sai oman paikkansa minun sydämestäni enkä usko että se paikka lähtee sieltä. Hänestä tuli minulle kuin sisko, sain purkautua hänelle kun tuntui pahalta ja joskus riitelimme siitä pitäisikö se valo sammuttaa illalla vai eikö :) Mutta kuitenkin nautimme toistemme seurasta ja nauroimme ja pidimme hauskaa yhdessä. Se tuntuu niin pahalta kun menetät elämästäsi jonkun niin tärkeän ihmisen etkä tiedä milloin tulet näkemään häntä. Tietenkin netin kautta voi pitää yhteyttä ja niin, mutta ei se ole sama kuin se, että voit aamulla herättää toisen ja yhdessä juoksette linja-autoon ja toivotte että ei myöhästytä. Elimme niin pitkään yhdessä että tunsimme toistemme tavat ja siitä mistä toinen pitää ja mistä ei. Siihen yhteyteen on vaikea verrata mitään muuta kuin joko monen monta vuotta kestäneet ystävyyssuhteet tai omat sukulaiset. Tulen ikävöimään Larisaa vielä pitkään, ja en malta odottaa että näemme taas. Volim te Larisa!
Tänään sanoin sitten hyvästit ystävälleni Tinalle joka lähtee tänä iltana pois täältä päin ja menee perheensä luo Chicagoon. Hän jää sinne opiskelemaan lakia ja luultavasti tulee asumaan osan elämästään täällä usassa. Kyyneleet tulivat taas silmääni kun lähdimme pois hänen juhlastaan tänään ja jouduin sanomaan hyvästi, rakastan sinua, elä hyvä elämä. Toivottavasti näemme vielä, mutta sitä ei voi koskaan tietää. Pidämme toivottavasti yhteyttä, mutta kuten sanoin, se ei ole sama asia. Ja kaikkihan sen tietävät että jos yhteys pysyy vuosien ajan vain satunnaisen kirjoittelun tai muun varassa, sitä on vaikea jatkaa pitkään. Toivon kuitenkin että me pidämme yhteyttä pitkään, sillä Tinasta tuli minulle hyvin tärkeä ystävä tämän vuoden aikana.
En edes jaksa enää ajatella millaista se tulee olemaan kun minun täytyy sanoa hyvästit lopuille ystävilleni sekä isäntäperheelleni. Elämäni täällä on ollut juuri sitä, elämää. Sinulla on tärkeitä ihmisiä sinun elämässäsi, joskus itkettää, joskus naurattaa mutta suurimman osan ajasta olet vähän molempia ja kuljet päivästä päivään samojen ihmisten kanssa. Sinulla on ystäviä sekä perhe ja kotiläksyt odottavat sekä kokeet. On pieniä sekä vähän isompia murheita ja ystävien kanssa nauratte illalla myöhään kun juttelette menneistä tapahtumista. Siksi on vaikeaa jättää tämä elämä taakse, vaikka se vanha odottaakin Suomessa. Tulen kuitenkin kaipaamaan niin paljon ystäviäni täällä, että sitä ei voi edes arvata. Silloin kun viime syksynä lähdin Suomesta, ei se ollut niin vaikeaa sanoa heippa, sillä tiesin että tulen takaisin. Mutta nyt on aika vaikee sanoa hyvästit, sillä en tiedä tulenko enää ikinä näkemään osaa näistä minulle rakkaista ihmisistä. Hyvästien sanominen on todella vaikeaa, mutta en jättäisi tätä kokemusta sen takia väliin, sillä enhän olisi muuten ikinä tutustunut näihin mahtaviin ihmisiin. Kiitän siis vanhempiani jotka tarjosivat minulle tämän mahdollisuuden ja sanon vain miten paljon tulen kaipaamaan ystäviäni jotka tulevat olemaan muutaman viikon päästä ympäri maailmaa. Vaihto-oppilaana oleminen on todella vaikeaa, mutta kyllä se kannattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti