Nyt on minulla enää kolme päivää jäljellä ennen kuin lähtee lentokone minua viemään takaisin suomea päin. Olen pakkaillut tässä viimeisen viikon aikana ja aikalailla on kaikki jo pakattu. Nytten onkin ollut vaan aikaa sanoa kaikille hyvästit ja syödä paljon. Haikea tunnelma on ollut vaikka vielä en ihan täysin sitä ymmärräkkään että oon lähössä takasin Suomea kohti. Toisaalta olen kuitenkin innoissani. Kuitenkin on hyvin vaikea kuvailla mitä tunnen. Tässä kuitenkin kappale jota kuuntelen aika paljon tällä hetkellä.
On tullut myös todettua yhden parhaan ystäväni kanssa miten nämä sanat pitävät paikkansa:
"Somehow I know we'll meet again. Not sure quite where and I don't know just when. You're in my heart, so until then it's time for saying goodbye."
- Muppets -
Ikävä tulee kaikkia täällä ja toivon vaan että tapaisin nämä rakkaat ystäväni uudestaan.
maanantai 13. kesäkuuta 2011
maanantai 23. toukokuuta 2011
Kukaan ei ikinä kertonut miten vaikeaa on olla vaihto-oppilas...
Nyt alkaa olla viimeiset viikot jäljellä minun vaihto-oppilas kokemuksestani Michiganissa. Tässä muutamien päivien aikana on tullut heittäydyttyä syvälliseksi ja tullut mietittyä paljon tätä vuotta, mitä sen aikana tapahtui ja sitä, että kannattiko tämä. Niinkuin yhden ystäväni kanssa tuli sanottua, kyllä minulla oli paljon vaikeita hetkiä, kyllä välillä isäntäperheeni ärsytti minua ja kyllä, välillä halusin tulla kovasti takaisin Suomeen, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Vuoteeni mahtui todella paljon niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta kokemuksena tämä oli korvaamaton. Sain paljon hyviä kavereita, mutta valitettavasti suurin osa heistä on myöskin vaihto-oppilaita. Ja se on vaikea hetki kun ensi perjantaina minun täytyy sanoa heippa osalle heistä, sillä kouluni loppuu silloin. Itse en tosin lähde kuin vasta 15 päivä kesäkuuta, mutta osa heistä lähtee jo pian.
Tämä viikonloppu on myös ollut minulle itselleni raskas, sillä minun täytyi sanoa lauantaina hyvästit host siskolleni joka oli Montenegrosta sekä tänään hyvästit hyvälle ystävälleni joka oli Makedoniasta. Lauantaina kun menimme viemään siskoani lentokentälle nauroimme ja juttelimme niinkuin normaalisti, mutta kun tuli viimeisen halauksen ja hyvästien aika, aloin itkemään vuolaasti. Itse asiassa itken tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä. Larisasta ja minusta tuli tämän vuoden aikana hyvin läheiset ihmiset, nukuimme samassa huoneessa ja jaoimme suurimman osan kokemuksistamme tämän vuoden aikana. Kerroimme toisillemme paljon elämistämme ja jaoimme niin huonot kuin hyvät hetket. Tuimme toisiamme ja autoimme kestämään ne monet vaikeat hetket tämän vuoden aikana. Larisa sai oman paikkansa minun sydämestäni enkä usko että se paikka lähtee sieltä. Hänestä tuli minulle kuin sisko, sain purkautua hänelle kun tuntui pahalta ja joskus riitelimme siitä pitäisikö se valo sammuttaa illalla vai eikö :) Mutta kuitenkin nautimme toistemme seurasta ja nauroimme ja pidimme hauskaa yhdessä. Se tuntuu niin pahalta kun menetät elämästäsi jonkun niin tärkeän ihmisen etkä tiedä milloin tulet näkemään häntä. Tietenkin netin kautta voi pitää yhteyttä ja niin, mutta ei se ole sama kuin se, että voit aamulla herättää toisen ja yhdessä juoksette linja-autoon ja toivotte että ei myöhästytä. Elimme niin pitkään yhdessä että tunsimme toistemme tavat ja siitä mistä toinen pitää ja mistä ei. Siihen yhteyteen on vaikea verrata mitään muuta kuin joko monen monta vuotta kestäneet ystävyyssuhteet tai omat sukulaiset. Tulen ikävöimään Larisaa vielä pitkään, ja en malta odottaa että näemme taas. Volim te Larisa!
Tänään sanoin sitten hyvästit ystävälleni Tinalle joka lähtee tänä iltana pois täältä päin ja menee perheensä luo Chicagoon. Hän jää sinne opiskelemaan lakia ja luultavasti tulee asumaan osan elämästään täällä usassa. Kyyneleet tulivat taas silmääni kun lähdimme pois hänen juhlastaan tänään ja jouduin sanomaan hyvästi, rakastan sinua, elä hyvä elämä. Toivottavasti näemme vielä, mutta sitä ei voi koskaan tietää. Pidämme toivottavasti yhteyttä, mutta kuten sanoin, se ei ole sama asia. Ja kaikkihan sen tietävät että jos yhteys pysyy vuosien ajan vain satunnaisen kirjoittelun tai muun varassa, sitä on vaikea jatkaa pitkään. Toivon kuitenkin että me pidämme yhteyttä pitkään, sillä Tinasta tuli minulle hyvin tärkeä ystävä tämän vuoden aikana.
En edes jaksa enää ajatella millaista se tulee olemaan kun minun täytyy sanoa hyvästit lopuille ystävilleni sekä isäntäperheelleni. Elämäni täällä on ollut juuri sitä, elämää. Sinulla on tärkeitä ihmisiä sinun elämässäsi, joskus itkettää, joskus naurattaa mutta suurimman osan ajasta olet vähän molempia ja kuljet päivästä päivään samojen ihmisten kanssa. Sinulla on ystäviä sekä perhe ja kotiläksyt odottavat sekä kokeet. On pieniä sekä vähän isompia murheita ja ystävien kanssa nauratte illalla myöhään kun juttelette menneistä tapahtumista. Siksi on vaikeaa jättää tämä elämä taakse, vaikka se vanha odottaakin Suomessa. Tulen kuitenkin kaipaamaan niin paljon ystäviäni täällä, että sitä ei voi edes arvata. Silloin kun viime syksynä lähdin Suomesta, ei se ollut niin vaikeaa sanoa heippa, sillä tiesin että tulen takaisin. Mutta nyt on aika vaikee sanoa hyvästit, sillä en tiedä tulenko enää ikinä näkemään osaa näistä minulle rakkaista ihmisistä. Hyvästien sanominen on todella vaikeaa, mutta en jättäisi tätä kokemusta sen takia väliin, sillä enhän olisi muuten ikinä tutustunut näihin mahtaviin ihmisiin. Kiitän siis vanhempiani jotka tarjosivat minulle tämän mahdollisuuden ja sanon vain miten paljon tulen kaipaamaan ystäviäni jotka tulevat olemaan muutaman viikon päästä ympäri maailmaa. Vaihto-oppilaana oleminen on todella vaikeaa, mutta kyllä se kannattaa.
Tämä viikonloppu on myös ollut minulle itselleni raskas, sillä minun täytyi sanoa lauantaina hyvästit host siskolleni joka oli Montenegrosta sekä tänään hyvästit hyvälle ystävälleni joka oli Makedoniasta. Lauantaina kun menimme viemään siskoani lentokentälle nauroimme ja juttelimme niinkuin normaalisti, mutta kun tuli viimeisen halauksen ja hyvästien aika, aloin itkemään vuolaasti. Itse asiassa itken tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä. Larisasta ja minusta tuli tämän vuoden aikana hyvin läheiset ihmiset, nukuimme samassa huoneessa ja jaoimme suurimman osan kokemuksistamme tämän vuoden aikana. Kerroimme toisillemme paljon elämistämme ja jaoimme niin huonot kuin hyvät hetket. Tuimme toisiamme ja autoimme kestämään ne monet vaikeat hetket tämän vuoden aikana. Larisa sai oman paikkansa minun sydämestäni enkä usko että se paikka lähtee sieltä. Hänestä tuli minulle kuin sisko, sain purkautua hänelle kun tuntui pahalta ja joskus riitelimme siitä pitäisikö se valo sammuttaa illalla vai eikö :) Mutta kuitenkin nautimme toistemme seurasta ja nauroimme ja pidimme hauskaa yhdessä. Se tuntuu niin pahalta kun menetät elämästäsi jonkun niin tärkeän ihmisen etkä tiedä milloin tulet näkemään häntä. Tietenkin netin kautta voi pitää yhteyttä ja niin, mutta ei se ole sama kuin se, että voit aamulla herättää toisen ja yhdessä juoksette linja-autoon ja toivotte että ei myöhästytä. Elimme niin pitkään yhdessä että tunsimme toistemme tavat ja siitä mistä toinen pitää ja mistä ei. Siihen yhteyteen on vaikea verrata mitään muuta kuin joko monen monta vuotta kestäneet ystävyyssuhteet tai omat sukulaiset. Tulen ikävöimään Larisaa vielä pitkään, ja en malta odottaa että näemme taas. Volim te Larisa!
Tänään sanoin sitten hyvästit ystävälleni Tinalle joka lähtee tänä iltana pois täältä päin ja menee perheensä luo Chicagoon. Hän jää sinne opiskelemaan lakia ja luultavasti tulee asumaan osan elämästään täällä usassa. Kyyneleet tulivat taas silmääni kun lähdimme pois hänen juhlastaan tänään ja jouduin sanomaan hyvästi, rakastan sinua, elä hyvä elämä. Toivottavasti näemme vielä, mutta sitä ei voi koskaan tietää. Pidämme toivottavasti yhteyttä, mutta kuten sanoin, se ei ole sama asia. Ja kaikkihan sen tietävät että jos yhteys pysyy vuosien ajan vain satunnaisen kirjoittelun tai muun varassa, sitä on vaikea jatkaa pitkään. Toivon kuitenkin että me pidämme yhteyttä pitkään, sillä Tinasta tuli minulle hyvin tärkeä ystävä tämän vuoden aikana.
En edes jaksa enää ajatella millaista se tulee olemaan kun minun täytyy sanoa hyvästit lopuille ystävilleni sekä isäntäperheelleni. Elämäni täällä on ollut juuri sitä, elämää. Sinulla on tärkeitä ihmisiä sinun elämässäsi, joskus itkettää, joskus naurattaa mutta suurimman osan ajasta olet vähän molempia ja kuljet päivästä päivään samojen ihmisten kanssa. Sinulla on ystäviä sekä perhe ja kotiläksyt odottavat sekä kokeet. On pieniä sekä vähän isompia murheita ja ystävien kanssa nauratte illalla myöhään kun juttelette menneistä tapahtumista. Siksi on vaikeaa jättää tämä elämä taakse, vaikka se vanha odottaakin Suomessa. Tulen kuitenkin kaipaamaan niin paljon ystäviäni täällä, että sitä ei voi edes arvata. Silloin kun viime syksynä lähdin Suomesta, ei se ollut niin vaikeaa sanoa heippa, sillä tiesin että tulen takaisin. Mutta nyt on aika vaikee sanoa hyvästit, sillä en tiedä tulenko enää ikinä näkemään osaa näistä minulle rakkaista ihmisistä. Hyvästien sanominen on todella vaikeaa, mutta en jättäisi tätä kokemusta sen takia väliin, sillä enhän olisi muuten ikinä tutustunut näihin mahtaviin ihmisiin. Kiitän siis vanhempiani jotka tarjosivat minulle tämän mahdollisuuden ja sanon vain miten paljon tulen kaipaamaan ystäviäni jotka tulevat olemaan muutaman viikon päästä ympäri maailmaa. Vaihto-oppilaana oleminen on todella vaikeaa, mutta kyllä se kannattaa.
lauantai 12. helmikuuta 2011
Burrrrr...
Nyt ollaankin sitten saatu nauttia parinä päivänä vähän niistä kylmemmistä keleistä mitkä on suomessa vähän tutumpia. Mutta eiköhän näistä päivistä aika äkkiä ohi päästä.
Viime viikosta pitää kertoo sen verran, kun oli pari kappaletta noita lumipäiviä. Tiistai-iltana tänne Michiganiin tuli lumimyrsky (mitkä ainakin meillä kotonapäin on aika tuttuja) niin koulu oli tietenkin suljettu seuraavana päivänä, kun kukaan ei aurannu teitä. No sitten keskiviikon jälkeen oltiin kotona sekä torstai että perjantai, en ihan tiiä minkä takia. Tiet ei ollu hyvässä kunnossa tai jotain, kyllä se ainakin minulle kelpas! Oli ihan mukavaa saada viiden päivän viikonloppu ihan vaan lumen takia. Minä täällä nauroinkin, että jos Suomessa olis koulut aina suljettu samanlaisen lumimyräkän jälkeen niin eihän meidän tarviis käydä koulua talvella paljon ollenkaan. Että ihan hyvä vaan kun me mennään kouluun oli keli mikä hyvänsä, ainakaan ei tarvii mennä sinne kouluun sitten keväällä.
Sitten niitten lumipäivien lopuks mentiin koulun ski clubin kanssa laskettelemaan läheiseen mäkeen. Oli ihan hauskaa, vaikka ei se mäki kyllä kovin korkee ollu. Mutta enimmäkseen vietinkin aikaani niissä helpommissa rinteissä kun opetin siskooni Larisaa laskettelemaan. Ja ihan hyvin se veti kun ajatellaan että oli sen kolmas kerta.
Lauantaina mentiin Tinan luona käymään ja jäätiin sinne. Siellä oli minä, Larisa, Tina ja Janita. Siinä sitten illalla jäätiin koukkuun Rummikubiin ja pelattiin sitä aamu neljään asti. Oli kyllä ihan sairaan hauskaa! Tinan koti oli mukava ja sen host äiti on ihan mahtava!! Meillä oli tosi mukavat keskustelut ja kaikilla oli kyllä mukavaa.
Nyt sitten mennään huomenna shoppailemaan Grand Rapidsiin Winterfest mekkoja! Mutta nyt pitää mennä nukkumaan... tai oikeestaan kattomaan elokuvaa Larisan kaa :)
Viime viikosta pitää kertoo sen verran, kun oli pari kappaletta noita lumipäiviä. Tiistai-iltana tänne Michiganiin tuli lumimyrsky (mitkä ainakin meillä kotonapäin on aika tuttuja) niin koulu oli tietenkin suljettu seuraavana päivänä, kun kukaan ei aurannu teitä. No sitten keskiviikon jälkeen oltiin kotona sekä torstai että perjantai, en ihan tiiä minkä takia. Tiet ei ollu hyvässä kunnossa tai jotain, kyllä se ainakin minulle kelpas! Oli ihan mukavaa saada viiden päivän viikonloppu ihan vaan lumen takia. Minä täällä nauroinkin, että jos Suomessa olis koulut aina suljettu samanlaisen lumimyräkän jälkeen niin eihän meidän tarviis käydä koulua talvella paljon ollenkaan. Että ihan hyvä vaan kun me mennään kouluun oli keli mikä hyvänsä, ainakaan ei tarvii mennä sinne kouluun sitten keväällä.
Sitten niitten lumipäivien lopuks mentiin koulun ski clubin kanssa laskettelemaan läheiseen mäkeen. Oli ihan hauskaa, vaikka ei se mäki kyllä kovin korkee ollu. Mutta enimmäkseen vietinkin aikaani niissä helpommissa rinteissä kun opetin siskooni Larisaa laskettelemaan. Ja ihan hyvin se veti kun ajatellaan että oli sen kolmas kerta.
Lauantaina mentiin Tinan luona käymään ja jäätiin sinne. Siellä oli minä, Larisa, Tina ja Janita. Siinä sitten illalla jäätiin koukkuun Rummikubiin ja pelattiin sitä aamu neljään asti. Oli kyllä ihan sairaan hauskaa! Tinan koti oli mukava ja sen host äiti on ihan mahtava!! Meillä oli tosi mukavat keskustelut ja kaikilla oli kyllä mukavaa.
Nyt sitten mennään huomenna shoppailemaan Grand Rapidsiin Winterfest mekkoja! Mutta nyt pitää mennä nukkumaan... tai oikeestaan kattomaan elokuvaa Larisan kaa :)
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Tammikuun kevät
Nyt siis on toiseks viimenen päivä tammikuuta huh! Huomenna olis pikkuveljen synttärit, pitää laittaa sille jotain synttärilahjaa menemään, legoistahan se tykkää :) Ilma on tällä hetkellä ihan mahtava, aurinko paistaa ja silleen, luulen että taidan lähtee ulos kuhan oon saanu tänne vähän jotain kirjotettua. Alotin kirjottamaan taas ihan vaan kun kaveri melkein pakotti :) mutta ihan hyvä vaan.
Elämä täällä alkaa mennä ihan omalla painollaan jo, välillä on ihan mieletön ikävä kotiin ja Suomeen ja saunaan ja kaikkee muuta tämmöstä, mutta välillä on sitten tosi hauskaa olla täällä ja muuta. Mutta erilaista elämää tämä on, se on varmaa. Joulu oli aika pettymys ja sillon olikin aika kova ikävä kotiin mutta se on tällä hetkellä ollutta ja mennyttä.
Viime perjantaina oli Black Light tanssit ja koripallopelit mihin mentiin Larisan kanssa. Pelit oli aika tunnetiiviitä vaikka pojat kyllä hävis. Ja huomattiin siinä katellessa että toisessa koulussa oli vaikka kuinka paljon enemmän hyvän näkösiä poikia kuin mitä meidän koulussa... Pettymys!
Mutta tanssit oli tosi hauskaa! Kaikki minun vaatteet oli lainattuja, mutta kyllä minä ihan hyvältä näytin ja sitten kun vielä saatiin tikkuja ja vastaavia pään ja ranteen ympärille että oikein loistettiin pimeessä ja sitten vaan tanssittiin niin oli hauskaa! Tanssittiin koko ilta ja seuraavana aamuna kyllä teki kipeetä mennä portaat alas... :D
Nyt on sitten sunnuntai menossa ja pitäis ehkä tehä kotitehtäviäkin ja vähän opiskella kun ens viikolla olis vähän isompi koe US Historysta, ei vaan nyt tällä hetkellä niin kamalasti innosta. Mutta ehkä minä siihenkin saisin jonkun innostuksen. Mutta en minä täällä niin kauheesti malta olla, haluan mennä ulos nauttimaan auringosta. Pitäis vaan bongata josko Catie olis kotona niin se vois lähtee minun kanssa. Tai sitten jos vaan houkuttelisin lapset tekemään lumiukkoo tai vastaavaa minun kanssa tuonne ulos. Mutta nyt on päästävä ulos, kun ei nuo porukatkaan skypeen tullu. Että jäi taas tämä viikonloppu välistä etten jutellu niitten kanssa. Vähän harmittaa mutta ehkä minä tästä yli pääsen. Luultavasti ens kesänä saan sitten niistä ihan tarpeekseni. Mutta nyt minä menen. Moido!
Elämä täällä alkaa mennä ihan omalla painollaan jo, välillä on ihan mieletön ikävä kotiin ja Suomeen ja saunaan ja kaikkee muuta tämmöstä, mutta välillä on sitten tosi hauskaa olla täällä ja muuta. Mutta erilaista elämää tämä on, se on varmaa. Joulu oli aika pettymys ja sillon olikin aika kova ikävä kotiin mutta se on tällä hetkellä ollutta ja mennyttä.
Viime perjantaina oli Black Light tanssit ja koripallopelit mihin mentiin Larisan kanssa. Pelit oli aika tunnetiiviitä vaikka pojat kyllä hävis. Ja huomattiin siinä katellessa että toisessa koulussa oli vaikka kuinka paljon enemmän hyvän näkösiä poikia kuin mitä meidän koulussa... Pettymys!
Mutta tanssit oli tosi hauskaa! Kaikki minun vaatteet oli lainattuja, mutta kyllä minä ihan hyvältä näytin ja sitten kun vielä saatiin tikkuja ja vastaavia pään ja ranteen ympärille että oikein loistettiin pimeessä ja sitten vaan tanssittiin niin oli hauskaa! Tanssittiin koko ilta ja seuraavana aamuna kyllä teki kipeetä mennä portaat alas... :D
Nyt on sitten sunnuntai menossa ja pitäis ehkä tehä kotitehtäviäkin ja vähän opiskella kun ens viikolla olis vähän isompi koe US Historysta, ei vaan nyt tällä hetkellä niin kamalasti innosta. Mutta ehkä minä siihenkin saisin jonkun innostuksen. Mutta en minä täällä niin kauheesti malta olla, haluan mennä ulos nauttimaan auringosta. Pitäis vaan bongata josko Catie olis kotona niin se vois lähtee minun kanssa. Tai sitten jos vaan houkuttelisin lapset tekemään lumiukkoo tai vastaavaa minun kanssa tuonne ulos. Mutta nyt on päästävä ulos, kun ei nuo porukatkaan skypeen tullu. Että jäi taas tämä viikonloppu välistä etten jutellu niitten kanssa. Vähän harmittaa mutta ehkä minä tästä yli pääsen. Luultavasti ens kesänä saan sitten niistä ihan tarpeekseni. Mutta nyt minä menen. Moido!
perjantai 17. joulukuuta 2010
New York ja Washington DC
No niin siis sitten. On kulunu ihan mielettömästi aikaa siitä kun oon viimeks tähän mitään kirjottanu, ja voin kertoo että syy on enimmäkseen minussa. tässä olis ollu kyllä ihan mielettömästi aikaa kirjottaa vaikka millonka tänne, mutta ikinä ei oo vaan kamalasti innostanu, no en minä oo kyllä ikinä ollu mikään päiväkirjanpitäjä tyyppiä. aina se on parin ekan kirjotuksen jälkeen jääny. Ja tosiaan tästä New Yorkin reissusta taitaa olla jo pari kuukautta, aattelin nyt vaan kirjottaa vähän että tiiätte siitäkin :D
Se reissu oli siis Cetusan matka, eli sinne lähettiin kahella lintillä ja molemmat oli täynnä vaihtareita ympäri maailmaa. Nukuttiin yö lintissä ja aamulla saavuttiin New Yorkiin. Se olikin aika mielenkiintonen aamu kun joka paikkaan koski edellisen yön jäliltä. Aamupäivä sitten kierrettiin Vapaudenpatsaat ja Ellis Island ja nämä, ja sitten päivästä saavuttiin itse Manhattanille. Se siinä reissussa kyllä ärsytti ja paljon, että me ei saatu oikeestaan yhtään aikaa olla itse Manhattanilla, eikä ees käyty Central Parkissa tai mitään tämmöstä. Minun onni, että asuu sukulaisia New Yorkin lähellä joitten luokse olisin tässä keväänä menossa, että nään vähän enemmän New Yorkia. Mutta kyllä se reissu nyt ihan kohtuullinen oli, näki sentään vähän että millanen se kaupunki on. Vaikka kyllä sen Sinkkuelämästäkin näkee ;D
Mutta oli se silti mahtavaa, kattokaa vaikka noita kuvia :)
Washington DC:n osio olikin sitten jo paljon paljon paremmin suunniteltu. Siellä meillä oli kaks päivää aikaa ja kierrettiin muistomerkkejä ja museoita ja sitten vielä saatiin aikaa shoppaillakin. Että siinä ne onnistu, vaikka New York olikin suunnilleen kaikille vähän pettymys. Washingtonissa nähtiin valkoset talot ja vastaavat ja kyllä siellä olikin sitten hauskaa kun oli vähän enemmän aikaa. Vaikka Obama jäikin nyt näkemättä :D Mutta reissussa oli ihan tosi mukavaa se, että siellä näin ja vähän paremmin tutustuin toiseen vaihtariin Suomesta, Janitaan joka on tuossa kuvassa minun kanssa. Ja oli se mukavaa saada vaihtaa muutama juttu ihan suomen kielellä :)
maanantai 11. lokakuuta 2010
Homecoming-viikko
MAANANTAI
Pyjama päivä. Oli ihan tosi mahtavaa saada pukeutua vaan yökkäriin kun meni kouluun. Vaikka se vaatikin sitä, että minun oli korjattava minun yöhousut sellaseen kuntoon että niillä pysty menemään kouluun... :D Mutta oli vapauttavaa olla vaan yökkärit päällä koulussa. Hauskaa. Tunnit oli myös lyhyempiä tänään, koska meillä oli ambose, eli mentiin urheilukentälle katsomaan eri urheilulajien ihmehommia ja soittokuntaa ja cheerleadereita. Sellasta perusamerikkalaista toimintaa :) Mutta hauska päivä oli ja nautin paljon. Ainoo huono puoli oli, että kun pääsin kotiin, niin sain sitten päänsäryn, mistä kärsin koko loppu maanantaipäivän. Ei niin hauskaa. Mutta minkäs sille mahtaa muuta kun vaan ottaa lääkettä. Ja illalla sain katsoa Gossip Girliä.
TIISTAI
KESKIVIIKKO
Pyjama päivä. Oli ihan tosi mahtavaa saada pukeutua vaan yökkäriin kun meni kouluun. Vaikka se vaatikin sitä, että minun oli korjattava minun yöhousut sellaseen kuntoon että niillä pysty menemään kouluun... :D Mutta oli vapauttavaa olla vaan yökkärit päällä koulussa. Hauskaa. Tunnit oli myös lyhyempiä tänään, koska meillä oli ambose, eli mentiin urheilukentälle katsomaan eri urheilulajien ihmehommia ja soittokuntaa ja cheerleadereita. Sellasta perusamerikkalaista toimintaa :) Mutta hauska päivä oli ja nautin paljon. Ainoo huono puoli oli, että kun pääsin kotiin, niin sain sitten päänsäryn, mistä kärsin koko loppu maanantaipäivän. Ei niin hauskaa. Mutta minkäs sille mahtaa muuta kun vaan ottaa lääkettä. Ja illalla sain katsoa Gossip Girliä.
TIISTAI
Tänän pukeuduttiin sen mukaan millä luokalla oli. Freshmanit pukeutu violettiin sekä harmaaseen, sophomoret seeprakuviointiin sekä aquaan, juniorit mustaan ja kultaan sekä seniorit siniseen ja hopeeseen. Tänä päivänä ainakin huomas, että kuka on milläkin luokalla. Tänään myös meidän aluevaloja Sheena kävi vierailulla tarkastamassa meidän huoneen ja muuten vaan juttelemassa ja kyselemässä että miten menee.
KESKIVIIKKO
Tänään oli pukeudu numeroon tai kaksospäivä. En tehny kumpaakaan, koska mulla ei ollu vaatteita missä olis ollu numero eikä kaksoseskaan pukeutuminen oikein onnistunu. Mutta päivä oli ihan hauska ja tänään otettiin myös meistä vaihto-oppilaista kuva luultavasti vuosikirjaan. Tässä siis on kaikki vaihto-oppilaat Lakeviewn koulusta. Aika paljonhan meitä on. Tänään oli myös helppo governmentin oppitunti, pelattiin vaan monopolia. Ihan huippua. Koulun jälkeen mentiin sitten ostamaan kenkiä tanssiaisiin. Löysin nätit hopeiset pienellä korolla olevat kengät jotka sopii täydellisesti minun mekkoon. Ihanaa, en malta odottaa tanssiaisia!!
TORSTAI
Hahahahahahaa, tänään oli old geese day eli pukeudu niinkun vanha ihminen. Dani, yks minun kavereista/tutuista, oli ihan mahtava. Se haluaa olla näyttelijä ja se kyllä pisti pystyyn sellasen shown että. Ainakin kaikilla oli hauskaa. Se oli ihan tosi hupaisan näkönen siinä puvussaan ja sitten se vielä näytteli ihan täysillä hahmonsa mukaisesti koko päivän ja käveli myös niinkun vanha ihminen. Oli kyllä kaikilla naurussa pitelemistä!
PEJANTAI
Tänään koulussa oli blue and gold päivä, eli pukeuduttiin koulun väreihin. Päivä oli mukava, mutta aika lailla samanlainen mitä normi koulupäivät muutenkin. Päivän lopuks vaan oli kannustussessio cheerleadereiden vetämänä, missä piti huutaa ja karjua ja sitten kattoo kun cheerleaderit tanssi. Joo no, enpä sano muuta kun että ne on vähän naurettavia. Ihana perjantai olo oli tänään, enkä malta odottaa huomista ja tansseja :)
LAUANTAI
Tänä aamuna mentiin Lakeviewn keskustaan katsomaan koulun paraatia. Siinä oli mukana varmaan puolet koulun oppilaista. Oli paljon erilasia lavoja, international club, art club, drama club, football players, cheerleaderit, bändi ja paljon muuta. Oli mukava kattoo paraatia kun tunsi niin paljon ihmisistä, keitä siinä oli. Paraatin jälkeen mentiinkin Barbaran luo laittamaan hiukset, Barbaran isosiko kiharti ja laitto ne. Oltiin kyllä nättejä kaikki! Sitten mentiin kotiin ja valmistauduttiin tansseihin, pukeuduttiin ja meikattiin, jonka jälkeen suunnistettiin takaisin Barbaran luo ottamaan kuvia. Barbaran ammattilaiskuvaajaystävä otti sitten meistä kolmesta kuvia joista tuli kyllä aika mahtavia. Seuraavaksi olikin jo aika suunnistaa tansseihin. Meno oli siellä aika mukavaa, suurin osa kaikista ihmisistä tanssi ja osa vaihtareista tanssittiin yhessä. Suurin yllätys tansseissa oli, että siellä oli muutama tanssi, millon mentiin riveihin ja tanssittiin periaatteessa samaa, jotain askel oikealle, askel vasemmalle taputa yms. Mutta se oli kyllä aika hupaisaa. Ja sitten yks koulun homopoika pisti pystyyn esityksen Lady Gagan Bad Romance -biisin aikana, ja kaikki vaan katto sitä ja taputti. Se oli aika hyvä, se tanssi ihan niinkun Lady Gaga. Tosi mahtavaa. Mutta ilta oli tosi mukava ja olin kyllä ihan uupunu tanssien lopussa. Vaikka korkkarit potkinkin pois jaloista ensimmäisen 15 minuutin aikana...
SUNNUNTAI
Tänään mentiin ensimmäistä kertaa käymään kirkossa. Se oli joku ei-sidonnainen kirkko, eli niillä ei ollu tiettyä uskontohaaraa niinkun luterilainen tai vastaava. Kirkko oli aka outo, siellä ei ollu mitään urkuja tai muuta, vaan bändi ja sitten porukka kommentoi papin puhumisia. Ei ehtoollista tietenkään, ei edes alttaria ja silleen. Aika mielenkiintoinen kokemus. Varsinaisen kirkon jälkeen, kaikki jäi vaan hengailemaan paikalle, juomaan kahvia ja syömään. Ruoka ja kaikki oli ilmasta, porukka toi niitä sinne. Tätä ei kai kuitenkaan tapahdu joka viikko vain harvoin. Oli se silti aika hurjaa, syödä nyt kirkossa. Mutta olenpahan taas yhtä kokemusta rikkaampi.
SUNNUNTAI
Tänään mentiin ensimmäistä kertaa käymään kirkossa. Se oli joku ei-sidonnainen kirkko, eli niillä ei ollu tiettyä uskontohaaraa niinkun luterilainen tai vastaava. Kirkko oli aka outo, siellä ei ollu mitään urkuja tai muuta, vaan bändi ja sitten porukka kommentoi papin puhumisia. Ei ehtoollista tietenkään, ei edes alttaria ja silleen. Aika mielenkiintoinen kokemus. Varsinaisen kirkon jälkeen, kaikki jäi vaan hengailemaan paikalle, juomaan kahvia ja syömään. Ruoka ja kaikki oli ilmasta, porukka toi niitä sinne. Tätä ei kai kuitenkaan tapahdu joka viikko vain harvoin. Oli se silti aika hurjaa, syödä nyt kirkossa. Mutta olenpahan taas yhtä kokemusta rikkaampi.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Kohta kuukausi täällä!
Nyt tulevalla viikolla tulee kuukausi täyteen minun elosta täällä Michiganissa. Nyt on alkanut koti-ikäväkin vähän jo iskeä.. Mutta ei onneksi pahasti. Mutta kaikkea mahdollista ja mahdotonta on kerennyt tapahtua yhden kuukauden aikana.
Koulu alkoi sillon labor dayn jälkeisenä tiistaina. Aamulla noustaan noin kuuden aikaan (minä huomattavasti myöhemmin) ja bussi tulee oven eteen vähän seitsemän jälkeen. Alkuun maistelin koulun lounaita (ehkä kahden ensimmäisen päivän ajan) ja sitten olenkin kuljettanut eväät kotoa mukanani. Koulumatkat on myös aika tuskaa, kun koko bussi on täynnä ärsyttäviä kiljuvia kakaroita jotka ei osaa pysyä paikallaan jolloin bussikuski pysäyttää bussin tien viereen (luen niihin kakaroihin myös suurimman osan high schoolilaisista...)
Koulussa kaikki on ruennu rullaamaan alun pienen epätietoisuuden jälkeen. Nyt kuljen luokasta luokkaan kun vanha tekijä ja saan lokeronikin auki ensiyrittämällä. Lokeroni on tosin myös Barbaran lokero, sillä minun oma lokero on niin kamalan kaukana. Tunteja meillä on kuus per päivä ja joka ainoa päivä on samat tunnit samaan aikaan. Aika tylsää. Mutta ainakin muistaa hyvin oman lukujärjestyksensä. Läksyjä koulusta tulee aina välillä aika paljon ja välillä on päiviä että ei ole mitään tekemistä. Kivoimmat kurssit tosin on niitä, joista tulee läksyä, sillä ne on mielenkiintoisimpia ja niillä minä opinkin jopa jotain. Yleisesti ottaen koulu on kuitenkin tosi helppoo. Ainoo missä tarviin harjoitusta on kieli. Aineita minulla tässä jaksossa on englanti 10A, government (yhteiskuntaoppi), applied writing (koulun lehti), painting, capstone (senioreiden englanti) ja spanish 1A.
Kavereita oon muutaman saanu, mutta ylivoimaisesti paras on Barbara, joka on myös minun "serkku". Meillä on hauskaa vaikka moni varmaan ajatteleekin että ollaan outoja... :D Mutta oon tutustunu myös muiden vaihtareiden kanssa ja jutellu muutaman muun koulun oppilaan kanssa, mutta enimmäkseen minulla on tällä hetkellä vaan kasvoja jotka tunnistan. Ainoastaan jotkut aika ällöt 10 luokan pojat on alkanu tervehtiä minua ja muuta... Kiitos mutta ei kiitos. Ne on minua kaks vuotta nuorempia ja silleen.
Perheen kanssa ollaan tehty reissuja, kuten mackinac bridgelle ja roscommon-nimiselle paikkakunnalle sekä silver lakelle uimaan. Ne reissut on ollu tosi mukavía ja on ollu kiva nähä uusia paikkoja. Sillon uimareissulla onnistuin polttamaan itteni, mutta nyt on keli jo viilenny sen verran että siitä ei oo vaaraa. Vaikk kyllä tämän viikon alussa oli ihan ongelma että mitä laittaa päälle kun oli niin kuuma ja pitää noudattaa koulun pukeutumissäännöksiä eikä edes ollu mitään vaatteita. Ihan onnesta huokaisen nyt kun on viileempää ja mullakin on vaatteita mitä käyttää.
Ruoka on ollu ihan suhteellisen terveellistä, toki syödään epäterveellisemmin mitä suomessa, mutta ei sentään mäkkärin aterioita joka päivä. Kaks kertaa oon jo kuitenkin kerenny mäkkärissä nyt kuukauden sisään syödä. Ei paha, mutta enemmän mitä yleensä.
Ens viikolla alotetaan chores lista, joten laitan kerran viikossa perheelle ruokaa. Pitää yrittää kaivaa jostain reseptejä esiin.. :) äitiin turvaudun sitten siinä asiassa. Oon jo melkein tottunu olemaan kengät jalassa sisällä, vaikka aina kun tullaan kotiin menen kyllä ensimmäiseks meidän huoneeseen heittämään kengät pois.
Perheen kanssa aletaan tulla jo ehkä pikkuisen läheisemmäksi, vaikka paljon on vielä tekemistä jos halutaan oikeen perheen suhde. Koulu on ollu aika tavallista ja arkeen on tullut jo rutiineita, mutta nyt tulevaa viikkoa odotan, kun on homecoming viikko. Ihan mahtavaa ja mekkokin on jo tanssiaisiin hankittu, mutta siitä lisää seuraavassa!
Koulu alkoi sillon labor dayn jälkeisenä tiistaina. Aamulla noustaan noin kuuden aikaan (minä huomattavasti myöhemmin) ja bussi tulee oven eteen vähän seitsemän jälkeen. Alkuun maistelin koulun lounaita (ehkä kahden ensimmäisen päivän ajan) ja sitten olenkin kuljettanut eväät kotoa mukanani. Koulumatkat on myös aika tuskaa, kun koko bussi on täynnä ärsyttäviä kiljuvia kakaroita jotka ei osaa pysyä paikallaan jolloin bussikuski pysäyttää bussin tien viereen (luen niihin kakaroihin myös suurimman osan high schoolilaisista...)
Koulussa kaikki on ruennu rullaamaan alun pienen epätietoisuuden jälkeen. Nyt kuljen luokasta luokkaan kun vanha tekijä ja saan lokeronikin auki ensiyrittämällä. Lokeroni on tosin myös Barbaran lokero, sillä minun oma lokero on niin kamalan kaukana. Tunteja meillä on kuus per päivä ja joka ainoa päivä on samat tunnit samaan aikaan. Aika tylsää. Mutta ainakin muistaa hyvin oman lukujärjestyksensä. Läksyjä koulusta tulee aina välillä aika paljon ja välillä on päiviä että ei ole mitään tekemistä. Kivoimmat kurssit tosin on niitä, joista tulee läksyä, sillä ne on mielenkiintoisimpia ja niillä minä opinkin jopa jotain. Yleisesti ottaen koulu on kuitenkin tosi helppoo. Ainoo missä tarviin harjoitusta on kieli. Aineita minulla tässä jaksossa on englanti 10A, government (yhteiskuntaoppi), applied writing (koulun lehti), painting, capstone (senioreiden englanti) ja spanish 1A.
Kavereita oon muutaman saanu, mutta ylivoimaisesti paras on Barbara, joka on myös minun "serkku". Meillä on hauskaa vaikka moni varmaan ajatteleekin että ollaan outoja... :D Mutta oon tutustunu myös muiden vaihtareiden kanssa ja jutellu muutaman muun koulun oppilaan kanssa, mutta enimmäkseen minulla on tällä hetkellä vaan kasvoja jotka tunnistan. Ainoastaan jotkut aika ällöt 10 luokan pojat on alkanu tervehtiä minua ja muuta... Kiitos mutta ei kiitos. Ne on minua kaks vuotta nuorempia ja silleen.
Perheen kanssa ollaan tehty reissuja, kuten mackinac bridgelle ja roscommon-nimiselle paikkakunnalle sekä silver lakelle uimaan. Ne reissut on ollu tosi mukavía ja on ollu kiva nähä uusia paikkoja. Sillon uimareissulla onnistuin polttamaan itteni, mutta nyt on keli jo viilenny sen verran että siitä ei oo vaaraa. Vaikk kyllä tämän viikon alussa oli ihan ongelma että mitä laittaa päälle kun oli niin kuuma ja pitää noudattaa koulun pukeutumissäännöksiä eikä edes ollu mitään vaatteita. Ihan onnesta huokaisen nyt kun on viileempää ja mullakin on vaatteita mitä käyttää.
Ruoka on ollu ihan suhteellisen terveellistä, toki syödään epäterveellisemmin mitä suomessa, mutta ei sentään mäkkärin aterioita joka päivä. Kaks kertaa oon jo kuitenkin kerenny mäkkärissä nyt kuukauden sisään syödä. Ei paha, mutta enemmän mitä yleensä.
Ens viikolla alotetaan chores lista, joten laitan kerran viikossa perheelle ruokaa. Pitää yrittää kaivaa jostain reseptejä esiin.. :) äitiin turvaudun sitten siinä asiassa. Oon jo melkein tottunu olemaan kengät jalassa sisällä, vaikka aina kun tullaan kotiin menen kyllä ensimmäiseks meidän huoneeseen heittämään kengät pois.
Perheen kanssa aletaan tulla jo ehkä pikkuisen läheisemmäksi, vaikka paljon on vielä tekemistä jos halutaan oikeen perheen suhde. Koulu on ollu aika tavallista ja arkeen on tullut jo rutiineita, mutta nyt tulevaa viikkoa odotan, kun on homecoming viikko. Ihan mahtavaa ja mekkokin on jo tanssiaisiin hankittu, mutta siitä lisää seuraavassa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)