Kolumbia osa 2

No sitten meidän matka jatkui tosiaan Amazoniaan. Se oli kyllä erilaisin paikka missä olen ikinä käynyt ja rakastin siellä oloa. Vaikka välillä itikat vähän pelotti malarian vuoksi niin ei se haitannut, paljon vaan hyttysmyrkkyä päälle. Ja vielä ainakaan en ole sairastunut malariaan, toivottavasti se ei tulekaan! Ilma siellä oli todella kuumankosteaa ja sitten kun lisätään siihen että minulla oli pitkähihaista ja lahkeista päällä ja sitten aurinkorasvaa ja levitettävää hyttysvoidetta niin vaatteet oli kivan tahmeita siitä kaikesta sitten niiiden parin päivän jälkeen. Bogotaan kun päästiin takaisin niin suihku ja puhtaat vaatteet oli autuaallinen kokemus.

Ensimmäisenä päivänä kun saavuttiin Leticiaan, oli sen verran pimeää ettei kummempia nähty. Käväistiin kaupassa ostamassa vähän ruokaa ja vettä ja sitten suunnattiinkin jo ensimmäiseen majapaikkaamme. Siellä tuli yö nukuttua suhteellisen rauhallisesti vaikka lakanat vähän homeessa olivatkin. Itikat vähän inisivät mutta sentään verkon toisella puolella. Ja kaikenlaiset sirkuttajat ja muut ötökät pitivät kyllä meteliä ihan läpi yön. Onneksi nukun aika sikeästi.

Tässä ollaan jo seuraavana aamuna lähdössä pois ja aloittamassa matka Marashaan, Perun puolella sijaitsevaan reservaattiin. Alla vielä ensimmäisen yöpaikan portti.

Leticiassa ei hirveästi nähty autoja, enimmäkseen vaan mopoja ja tuollaisia miniautoja. Se oli suhteellisen pieni paikka mutta eipä sitä odotakaan näkevänsä kauhean suuria kaupunkeja kun tulee viidakkoon.

Kävelimme vähän Leticiassa mutta aika nopeasti suunnattiin nokkamme kuitenkin satamaan ja siellä veneeseen joka lähti kuskaamaan meitä Marashaan. Marashassa meitä odotti paljon tekemistä ja näkemistä mutta ensimmäiseksi sinne kun päästiin aloitettiin pienellä opastetulla käveryretkellä viidakossa. Minulla ja Marilla oli oma henkilökohtainen opas koko sen ajan mitä vietettiin Marashassa. Tosin meidän opas (eikä varmaan kukaan muukaan henkilökunnasta) ei puhunut muuta kuin espanjaa. Yllättävän hyvin tultiin silti toimeen ja aika lailla ymmärrettiin melkein kaikki mitä se meille selitti tuon kävelynkin aikana. Elekieli ja yksinkertaiset sanat ja muut varmasti auttoivat asiaa..

Kävelyreissun päätteeksi päädyttiin siis itse asuinalueelle. Täällä vietettiin monta tuntia riippumatoissa keinuen, suurin osa ajasta ihan omasta valinnasta. Paljon muutakin kyllä kerettiin tehdä, melottiin, kalastettiin sekä veneellä että ihan vaan tuolta "laiturilta", syötiin ja illalla käytiin etsimässä kaimaaneja. Jotain muutakin taidettiin mutta sittne myös ihan vaan sade piti meitä aikoja katoksen alla.

Sitten yhden yön jälkeen (joka vietettiin taas hyttysverkkojen alla - onneksi!) meidän pitikin jo lähteä pois Marashasta. Hauskaa siellä oli kyllä ja syötiin päivälliseksi maailman parasta kalaa. Ikinä ennen en ole niin hyvää kalaa syönyt. Paljon kerettiin nähdä ja kokea ihan vaan yhden päivän sisällä ja tuo päivä Marashassa olikin todella mukava.

Seuraavana aamuna siis suunnattiin kuitenkin vesisateessa pois Marashasta ja ensimmäisenä suuntana oli Isla de los micos eli apinasaari. Tälle saarelle joku on joskus tuonut noita apinoita ja nyt ne siellä sitten puolikesyinä onnellisesti asuvat. Ja tuonne saarelle pientä maksua vastaan saa tulla ja ihailla apinoita ihan lähietäisyydeltä. Todella läheltä kuten kuvista voi huomata. Todella suloisia nämä apinat oli ja teki mieli yksi ryöstää kotiin tuliaisiksi.

Apinasaarelta suunnattiin veneellä kulkumme Puerto Nariñoon. Siellä syötiin

käveltiin ympäriinsä

ja sitten lähdettiin veneajelulle oppaan kanssa. Tarkoituksena oli löytää pinkkejä delfiinejä ja muutama nähtiinkin, mutta suhteellisen kaukaa. 

Käytiin myös ihan oikeiden alkuasukkaiden kylässä pyörähtämässä jossa tämä pikkupoika ihastui suuresti kameroihin ja halusi sitten niillä otaa kuviakin. Tuleeva kuvaaja ilmiselvästi. Mielenkiintoista oli kyllä nähdä ihan tällaista elämäntapaa, niin erilaista se on.

Sitten käväistiinkin uimassa. Siis uimassa kyllä vaan. Se oli aika jännittävä kokemus, mutta kuulemma suhteellisen turvallinen sillä piranjat ja kaimaanit pysyvät kuulemma matalammissa vesissä rannan tuntumassa... Virkistävää se vesi kyllä oli, sen verran kuuma päivä taas (yllätys) tuolla Amazonialla oli.

Sitten päästiinkin jo takaisin Puerto Nariñoon auringonlaskua katsomaan. Siellähän ei tosiaan ole ensimmäistäkään autoa kuten varmaan aikaisemmista kuvista pystyi jo katsomaan. Enkä kyllä tainnut nähdä mitään muutakaan moottoriajoneuvoa veneitä lukuun ottamatta. Paikan ainoa auto on pieni ambulanssi. Raha-automaatteja tai muutakaan tuolla kylässä ei ollut, se oli aikalailla rauhallinen paikka. Hiljaista siellä ei kuitenkaan ollut, sen verran kovaa metakkaa koululaiset pitivät, ensin illalla rumpu ja tanssihrajoituksineen ja aamulla sillä kellon kilkatuksella. Kuitenkin tykkäsin kovasti, siellä kylässä oli lämmin tunnelma.

Seuraava aamu olikin jo meidän viimeinen päivä viidakossa. Kiivettiin näkötorniin katsomaan Puerto Nariñoa ylhäältä päin. Tässä vaiheessa aloin olla lievässä vatsataudissa niin koko päivä oli vain hieman epämukava kokemus. Kauniita maisemia silti!

Sen jälkeen aika pian suunnattiinkin matka veneelle, sillä Leticiaan, ja sieltä muutaman tunnin jälkeen lentokoneella takaisin Bogotaan.

Bogotassa viikonlopun aikana Mari lähti käymään perheen "mökillä" joka kuulemma oli aika luksuspaikka, omine piikoineen ja kaikkineen. Minä jäin Rositan hellään huomaan sänkypotilaaksi. Sunnuntaina Mari tuli takaisin ja minunkin olo alkoi jo koheta, joten maanantaina suunnattiin polkumme ostoskeskuksille. Siellä todettiin että suurin osa kaupoista (lue 99%) oli meidän senhetkiselle (ainaiselle) budjetille hieman liian tyyriitä joten pääasiassa ikkushoppailtiin. Alennusmyynneistä jotain pientä kuitenkin tarttui mukaan, minulla mekko ja kengät. Iltäpäivästä suunnattiin sitten ruokakauppaan ja ostettiin tarvikkeita meidän gourmet-illalliselle, kokattiin koko perheelle päivälliseksi kesäkeittoa, perunoita, sienikastiketta ja tavallista vihersalaattia. Mustikkakukon tekeminen ei onnistunut ruisjauhojen puutteessa joten päädyttiin omenapiirakkaan. Ruoka upposi kaikkiin hyvin ja saatiin kehuja, mutta tuossa vaiheessa tuo oli kyllä vähintä mitä voitiin tehdä kaiken sen jälkeen mitä he meille tekivät.

Seuraavana päivänä pyörähdettiinkin vielä keskustassa viimeisiä tuliaisia ostamassa ja sitten suunnattiinkin jo lentokentälle. Haikeaa oli lähteä sillä niin paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta vaikka paljon kerettiinkin nähdä ja kokea. Huippureissu kuitenkin oli ja alkoi pieni väsymyskin jo painaa kun oltiin se reilu viikko oltu melkein koko ajan menossa viikonlopun huilia lukuunottamatta. Niimpä me yölennon jälkeen päädyttiin takaisin Dusseldorfiin, jossa kerettiin käydä kaupungilla pyörähtämässä ennenkuin tultiin viettämään taas yksi yö lentokentälle. Tällä kertaa ei paljoa nukuttanut joten reilun tunnin torkkumisen jälkeen saattelinkin jo Marin portille ennen kun jatkoin torkkumistani eri vaiheiden läpi takaisin kotiin. Loppujen lopuksi sinne pääsin ja vaikka Flybe:llä ei ollut hyvä päivä lentojen kanssa en ollut kuin pari tuntia myöhässä aikataulusta. Kotona oli ihana päästä vain omaan sänkyyn nukkumaan. Kuten nyt, joten hyvää yötä vaan!

Kolumbia osa 1

Jospa minä nyt vihdoin jotain saisin tänne aikaiseksi kirjoitettua, oonhan sentään jo reilun viikon ollut kotona. Elikkäs Kolumbian reissu. Viimenen päivä helmikuuta lähdin jo reissuun, lensin Glasgowsta Birminghamiin ja sieltä edelleen Düsseldorfiin missä näin sitten Marin. Olin Düsseldorfissa jo reilua tuntia aikasemmin niin siinä sitten etsiskelin että mistä Mari tulisi ulos ja odottelin siellä aikani. Yö vietettiin lentokentällä yllättävän mukavasti, vähän aikaa haahuiltiin ympäriinsä ja harkittiin jo menemistä Starbucksin sohville vaikka se kiellettyä aluetta olikin. Löydettiin kuitenkin loppujen lopuksi käytävä jossa oli sitten sellaisia vähän niinkuin sohvia joilla makoiltiin muutama tunti. Sain jopa vähän nukuttuakin vaikka Mari-raukkaa kovasti yskitytti. Parin tunnin unien jälkeen alkoi kello olla sitten jo sen verran että päästiin porttien toiselle puolelle, etsittiin meidän portti ja jäätiin sitten siihen odottamaan. Nukahdettiin hetkeksi vielä siinäkin. Sitten lopulta päästiin meidän lennolle ja matka alkoi! Yksi vaihto oli matkan aikana ja se oli Madridissa. Siellä kun laskeuduttiinja jatkoyhteys löydettiin taululta tajuttiin että meidän pitää hommautua toiseen terminaaliin jonne oli noin puolen tunnin matka junien ja turvatarkastuksien takia. Ei tässä vielä mitään mutta kun oikeaan terminaaliin päästiin tauluilla luki että meidän lento ottaisi jo matkustajia sisään. Siinä sitten paniikissa juostaan portille, mutta onneksi ei oltu myöhässä, ja loppujen lopuksi jäi sitten vielä aikaa käydä vessassa ja ostaa vähän evästä ennen tätä meidän 10 tunnin lentoa.

Lento sujui yllättävän hyvin. Minun yksi unelma toteutui ja pääsin vihdoin lennolle jossa jokaisella oli oma näyttö! Se oli huisia ja sai katsoa niitä ohjelmia tai leffoja mitä itse halusi. Ja tosi hyvät valikoimat niillä oli, en vaan kerennyt katsoa läheskään kaikkea mitä olisin halunnut. Ruokakin oli ihan siedettävää mitä meille tarjoiltiin, suhteellisen köyhä ja mauton vaan oli kasvisvaihtoehto. Mutta nopeasti meni lento ja sitten oltiinkin jo Kolumbiassa. No ensin piti päästä tullin läpi mikä oli jännittävä vaihe koska meidän täytyi kertoa osoite ja tarkat nimet keiden luona majoituttaisiin eikä meillä ollut näitä tietoja... Onneksi sentään Marilla oli Catalinan numero niin se sitten riitti osoitteen sijasta. Leimat saatiin passeihin ja lopulta oltiin sitten virallisesti Kolumbiassa. Porttien jälkeenkin löydettiin noutajat ja päästiin tutustumaan keiden kanssa vietettäisiin seuraava muutama päivä.

Ainoaksi esteeksi tutustumiselle oli se että oltiin molemmat ihan järkyttävän väsyneitä. Siksipä luultavasti keskustelut olivat suhteellisen pinnallisia ja lyhyitä ja vaikka Cata oli meille illaksi suunnitellut ohjelmaa, päivällisen jälkeen simahdettiin Marin kanssa molemmat ja nukuttiin sitten pitkät yöunet.

Seuraavana aamuna kun herättiin saatiin valmis aamupala jonka Rosita (perheen piika) oli meille tehnyt. Uutena erikoisuutena oli arepa, joka on siis maissitaikinasta tehty lättynen jossa voi olla sisällä vaikka juustoo tai melkein mitä vaan ymmärtääkseni. Me syötiin juustolla ja sitten ihan paljaaltaan olevia ohuita versioita. Hyvää oli.

Nautin auringosta ja lämmöstä!

Sunnuntaina mentiin sitten käymään Catan ja Catan kavereiden kanssa markkinoilla. Matkalla sinne tutustuttiin ajotyyliin joka oli hieman erilainen, jos joku Suomessa ajaisi samalla tavalla huutaisin varmaan kauhusta ja käskisin päästää minut rattiin. Mutta tuolla se oli sitten enemmän tai vähemmän normaalia suikkia kaistoilla epämääräisesti ja tehdä pikakiihdytyksiä ja jarrutuksia.

Sunnuntaisin Bogotassa tapahtuu myös se, että osa kaduista suljetaan autoilta ja ne vapautetaan pyöräilijöille ja kävelijöille. Se mahdollistaa että useampi pystyy pyöräilemään minne haluaa helpommin. Aika hauska idea minusta.

Hieno ilme minulla, mutta maistoin siis Mangostinaa, erikoishedelmää. Se oli todella hyvänmakuista, pehmeä ja makea, mutta tosi hyvää. Noita kun saisi täälläkinpäin niin söisin varmaan koko ajan.

Tässä ollaan menossa syömään lounasta ja minä jatkan hienojen ilmeideni sarjaa. Crepes & Waffles on siis Kolumbialainen ravintola jossa tuli käytyä useammankin kerran syömässä tuon reissun aikana. Tuo ravintola oli tosi hyvä siitä syystä koska se oli suhteellisen hieno ravintola, mutta ruoka oli halpaa ja sitten kun sieltä vielä löytyi paljon kasvisvaihtoehtoja niin eihän tuota komboa voinut vastustaa.

Minun ruoka johon tuli paljon paljon sieniä. Niin ja mehut tuolla oli ihan järjettömän hyviä, tätä kertaa lukuunottamatta oti joka kerralla mansikkamehua joka oli ihan mielettömän hyvää. Paksuja ne mehut toisaalta oli että sopivat enemminkin jälkiruuaksi mitä ruuan kanssa juotavaksi.

Sunnuntaina mentiin myös käymään hedelmäostoksilla, niin paljon hedelmiä mitä en ole ikinä ennen nähnytkään!

Näistä tuo vihertävä hedelmä oli parempi, punainen oli ihan hyvä kanssa mutta tykkäsin enemmän vihreästä. Siinä oli sellainen lievä sitruksinen maku. Minullahan oli ylhäällä näitten hedelmien nimiä ja arviointeja millaisia ne oli, mutta onnistuin kyllä onnellisesti hävittämään sen lapun.

Sitten maanantaina lähdettiin Marin kanssa kahdestaan katsomaan nähtävyyksiä, ensimmäiseksi mentiin näköalapaikalle missä oli sitten myös kirkko sekä kävelypolku jonka varrella oli Jeesuksen matka ristiinnaulittavaksi. Näköalat oli hienoja, mutta olisivat olleet varmasti vielä hienompia jos ei olisi ollut sumuista/pilvistä. Tänne siis matkattiin taksilla ja se kyyti oli kyllä sellaista että sai pelätä henkensä puolesta. Kolumbiassa ei siis ole pakollista pitää turvavyötä takapenkillä ja siitä johtuen luultavasti ensimmäisessäkään taksissa millä matkattiin ei ollut mahdollista laittaa edes turvavyötä. Ja sitten kun se taksikuski hurjasteli hurjaa vauhtia pieniä teitä myöten liikenteen seassa niin alkoi kyllä jo vähän pelottaa. Mutta ihan hyvin ilman mitään ongelmia päästiin siis perille.

Täällä oltiin sellaisilla korkeuksissa että hengästytti ihan pienikin kävely, sen verran ohutta oli ilma. Sitten siellä nähtiin vielä sellaisia hulluja jotka tuli sinne ihan tarkoituksenaan vain urheilla. No huvinsa kullakin.

Seuraavaksi suunnattiin sitten kävellen kohti La Candelariaa joka on Bogotan vanha keskusta, turisteille suunnattu alue. Siellä oli paljon ravintoloita, hotelleja/hostelleja sekä pieniä puoteja missä monessa myytiin koruja tai muuta vastaavaa halpoja asioita turisteille ostettavaksi. Mutta mikäs siinä, halpoja hienoja koruja!

Keskusaukiolla pystyi sitten ottamaan kuvia laaman kanssa, kyllähän tästä lystistä piti hieman maksaa, mutta ei se haitannut kun ei se paljoa maksanut kuitenkaan. Ja saatiinpahan olla laaman selässä!

Tässä sitten syön arequipaa, joka on periaatteessa vohveli jonka sisälle laitetaan arequipa-nimistä suunnilleen toffeenmakuista tahmaa. Tosi hyvää ja kun noilta katukaupiailta pystyi valitsemaan vielä lisätäytteitä niin mikäs sen parempaa. Itse otin hilloa lisäks ja se oli kyllä tosi hyvä yhdistelmä, tykkäsin oikein paljon.

Sitten kun oltiin tarpeeksi kierrelty keskustassa otettiin taksi takaisin pohjoiseen jossa sitten oltiin taas Rositan ruokittavana.

Tiistaina meillä oli oma autokuski käytettävissä, Manuel muistaakseni oli hänen nimi. Manuel meitä kuljetti sen päivää sitten, käytiin aamulla ensin kultamuseossa jossa oli Kolumbian historiaa ja miten erilaisia kultakoruja on käytetty menneinä aikoina. Todella hienoja olivat ne korut, olisin voinut ottaa joitakin itselle vaikka käyttöön. Sitten käytiinkin ja kaupassa ja sen jälkeen suunnattiin jo lentokentälle kun oli aika lähteä Amazonialle. Mutta siitä sitten seuraavassa, tässä on tarpeeksi pituutta jo ihan näine hyvineen.