Huh huh. Onpas siitä aikaa kun viimeks olen tänne saanut mitään aikaiseksi kirjoitettua. Mutta niin. Enimmäkseen itselleni tätä kuitenkin teen, ja tiedä vaikka tänne joskus eksyisikin jotain, mistä olisi jollekin muullekin jotain iloa.

Nyt on sitten abivuosi meneillään. Kaksi vuotta on siitä kulunut, kun jenkkeihin lähdin, ja vaikka muistot on vieläkin mielessä ja välillä on kaipaus sinne, on aika kulunut kun siivillä. Syksyn kirjoitukset on ohi ja tulevaisuus alkaa pikkuhiljaa mietityttää. Mielessä käy monesti kysymys, että kun keväällä saadaan (toivottavasti!!) lakit päähän, niin minnes minä sitten olen suuntaamassa? Moni asia minua kiinnostaa, mutta silti olen täysin avoin monelle eri asialle. Monesti tuntuu että olen täysin hukassa.

Kirjoitin tässä yksi päivä listaa mitä haluaisin tehdä elämälläni. Yritin miettiä sellaisia asioita jotka olisivat must-to-do listalla, jotain mikä antaisi minulle vinkkiä, mitä tekisin lukion jälkeen. Listasta tuli tällainen:

Mitä minä haluan tehdä elämäni aikana:

1. maailmanympäri-matka
2. interrail
3. opiskella ulkomailla
4. joskus tulevaisuudessa saada työ ja perhe ja jotain
5. keksiä mitä haluan tehdä elämälläni

Kuten huomaatte, se mitä haluaisin tehdä painottuu aika pitkälti matkustamiseen. Siitä on tullut minulle intohimo. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin mennä uuteen maahan, tutustua uusiin ihaniin ihmisiin, maistella uutta ruokaa, nähdä kauniita paikkoja ja kokea siitä huumaa, mikä tulee kun olet vieraassa maassa. Ja tämän tuntemuksen voittaa vain se, kun koet olevasi osa tätä vierasta maata. Haluaisin kokea sen tunteen kun menisin omaan asuntooni New Yorkissa, kulkisin opiskelijana St. Andrewsin yliopiston kampuksella, tai istuisin parvekkeella ihastellen Pariisin valoja kun menisin nukkumaan pikku loukkoon, joka olisi kämppäni. Haluan kokea ja nähdä niin paljon, etten ole varma riittääkö tämä pieni elämäni siihen. Haluaisin kuitenkin, että minulla olisi jotain mikä esim. turvaisi elantoni, jokin koulutus ja jotain, etten olisi täysin tyhjän päällä.

Kaikki tämä kokemuksien jano ja muu saattelee minut epätietoisuuteen märehtimään että jos en tee asioille jotain jumitan tänne kylmään Suomeen enkä ikinä pääse minnekkään. Niin. No siitä voitte olla varma etten tule pääsemään mihinkään lopputulokseen tämän postauksen aikana, vaan jaarittelen loputtomiin sitä, mitä kaikkea haluaisin tehdä..

Vakavissani olen miettinyt viime aikoina josko lähtisin Skotlantiin opiskelemaan. Skotlanti vaikuttaa unelmien täyttymykseltä, siellä opiskelu on ilmaista EU-jäsenmaiden kansalaisille (JIPII sanon minä köyhänä lapsena), kieli on kuitenkin vielä englanti, jonka luulisi olevan minulla jotenkuten hallussa, ja hakusysteemikään ei ole ylitsepääsemättömän hankala. Hankaluuksia tuottaa kuitenkin se, että tämä olisi jotain täysin uutta, pelottavaa ja jotenkin jännittävää (exciting, sanoisin)! Miettikää nyt, muutto toiseen maahan neljäksi vuodeksi, ei vain 10 kuukaudeksi, asuminen täysin yksin, ei olisi perhettä joka pitäisi minusta huolta. Olisin täysin omillani. Toki tämä samankaltainen yksin asumisen muoto tapahtuisi Suomessakin, mutta täällä minulla olisi jonkinlainen tukiverkko, olisin sitten Helsingissä tai Rovaniemellä, ja systeemikin olisi tuttu ja suomenkielinen. Kuitenkin, en usko että antaisin sitä ikinä itselleni anteeksi jos en edes yrittäisi tätä mahdollisuutta. Ja koska jääräpäinen (ja hivenen outo olen) en tunne että pelkkä vaihto-oppilasvuosi riittäisi. Haluan olla sen koulun virallinen opiskelija, opiskelija joka valmistuu sieltä, aito, oikea opiskelija, joka voi osallistua kaikkeen ohjelmaan jota koulu tarjoaa. Ei vain yksi vaihto-oppilaista. Päätös tulisi tehdä pian, sillä hakuaika skotlantilaisiin yliopistoihin on syksyllä, joten hyvinkin varmasti alan kohtapuoliin täytellä hakukaavakkeita... How thrilling!!

Kuitenkaan en voi olla helppo ihminen vaan täytyy minun puntaroida kaikkea mahdollista ja miettiä olenko vielä kuitenkaan valmis tähän (kaksi-kolme vuotta sitten olisin jo pakannut valmiiksi tässä vaiheessa...) ja haluanko vielä mennä opiskelemaan (en esimerkiksi tiedä mitä haluaisin opiskella :D) vai haluanko pitää välivuoden ja tehdä jotain?? Olenhan jo periaatteessa pitänyt yhden välivuoden mutta mutta. En tiedä. Kohta olen varmaan 30-vuotias ja aloittamassa vihdoin yliopistoa ensin tehtyäni kaikkea muuta. Ja itse asiassa, eihän siinä mitään, kunhan vain voisin olla tyytyväinen siihen mitä olisin tehnyt elämässäni. Se on ehkä se tärkein asia, minkä haluaisin toteuttaa ja miksi olen näin epätietoinen. Haluan toimia elämässäni niin, että kun vanhana mummona katson elämääni taaksepäin, voin olla ylpeä itsestäni ja onnellisena miettiä kaikkea sitä mitä olen tehnyt elämäni aikana. Siinäpä minulle tavoite.

vieraita

Tänään meillä kävi tosi mukavia vieraita kun Janita, hänen pikkusisko, äiti sekä mummo ja ukki tulivat meillä käymään! Oli ihana nähä taas pitkästä aikaa ja oli aika jännää nähä nyt Suomessa kun edellisen kerran kun nähtiin oltiin vielä jenkeissä. Mutta oli mukavaa jutella kunnolla taas pitkästä aikaa!

Tänään oli meillä myös tosi iso myrsky, satoi vaikka kuinka paljon ja ukkostikin kovasti. Oli jo melkein pelottavaa :)

Vieläkin tuo sataa joten vois tästä lähtee vaikka unten maille.

sunny day

Tänään on ollu kyllä ihanan lämmin kesäpäivä ja aurinko paisto nätisti :) Mulla päivä tosin hyvin pitkälti meni yläkerran kattojen maalauksessa mutta ihan kiva päivä silti, sillä talo edisty kuitenkin hieman. Viestittelin myös tänään Tinan kanssa Facebookissa mikä oli tosi mukavaa. Tina siis on vaihtari sveitsistä joka tulee asumaan meille ensi vuoden ajaksi. Saas vain nähä missä me sitten asutaan sillon kun se tulee.. Toivottavasti sentään jossain talossa. Tosi harmi kun tämä meidän talo ei meinaa onnistua.

Mutta tänään saatiin opetusluvat, että vihdoinkin pääsen ajelemaan teille autolla iskän kanssa! Tästä tulee kyllä mielenkiintoista :D minä ja auto ei nimittäin oo ehkä mikään paras yhdistelmä, mutta saas nähä mitä tästä tulee... Innolla odotan!

Veli oppi tänään ajamaan pyörällä ilman apupyöriä, pakkohan siitä on olla ylpeä!! :)

Kokeilin tänään myös ekaa kertaa piilareita jotka kyllä tuntu jännältä päässä. Oli ihanaa olla ilman silmälaseja, mutta koska noissa piilareissa ei oo vielä hajataittoo, en telkkaria oikein voinu kattoo. Mutta ens tiistaina kun menen käymään optikolla saan sitten ne ihan oikeet piilarit hajataiton kanssa! Ihanaa.

Olen tässä lukenut kirjaa Ole luonani aina, se on kyllä tosi jännä, mielenkiinnolla odotan mitä siinä tulee tapahtumaan! Aloitin tätä kirjaa lukemaan ihan vaan sen takia, että haluan nähdä sen elokuvan mutta päätin sitten lukea kirjan ensin. Kohta sitä pääsee sitten koulukirjoja jo lukemaan... No on tässä sentään vielä kaks viikkoo töitä ja reilu viikko lomaa jäljellä.

Mutta mukava aurinkoinen kesäpäivä on ollut!

Jo kolme viikkoa kotona!

Ei ole pahemmin tullut käytyä täällä sen jälkeen kun tulin kotiin mutta täällä sitä vihdoin ollaan! Paljon on kerennyt tapahtua siitä kun pääsin kotiin, oli mummon 80 vuotis synttärit, näin viimeisin harry potterin ja olen käynyt kavereiden kanssa vähän joka puolella. Kävin myös veljien kanssa tädin luona Vantaalla kylässä ja pitihän sitä mennä Linnanmäelläkin käymään... Olin myös riparilla jo viikon isosena ja kaikkea mahdollista muuta. On sitä tullut myös ihan vaan oltua kotona ja autettua vanhempia tuossa rakennustyömaalla, kun se meidän talo ei ole vieläkään ihan valmis. Oman huoneen kattoni olen maalannut ja kaikkea muuta pientä olen siellä avustanut. Mutta on se ihanaa olla kotona ja suomessa ja mennä ihan vaan normaaliin kauppaan missä on kaikkea normaaleja ruokia! On se suomalainen ruoka aika hyvää, kaikki ruisleivät ja suklaat kyllä niistä nyt nautitaan!

Pikkuveli Johannes Linnanmäellä

Tuli sitä perhepotrettikin otettua siellä syntymäpäivillä..

Koko ripariporukka!

3 Cowboyta.....

Kolme päivää jäljellä...

Nyt on minulla enää kolme päivää jäljellä ennen kuin lähtee lentokone minua viemään takaisin suomea päin. Olen pakkaillut tässä viimeisen viikon aikana ja aikalailla on kaikki jo pakattu. Nytten onkin ollut vaan aikaa sanoa kaikille hyvästit ja syödä paljon. Haikea tunnelma on ollut vaikka vielä en ihan täysin sitä ymmärräkkään että oon lähössä takasin Suomea kohti. Toisaalta olen kuitenkin innoissani. Kuitenkin on hyvin vaikea kuvailla mitä tunnen. Tässä kuitenkin kappale jota kuuntelen aika paljon tällä hetkellä.

On tullut myös todettua yhden parhaan ystäväni kanssa miten nämä sanat pitävät paikkansa:
"Somehow I know we'll meet again. Not sure quite where and I don't know just when. You're in my heart, so until then it's time for saying goodbye."
- Muppets -
Ikävä tulee kaikkia täällä ja toivon vaan että tapaisin nämä rakkaat ystäväni uudestaan.

Kukaan ei ikinä kertonut miten vaikeaa on olla vaihto-oppilas...

Nyt alkaa olla viimeiset viikot jäljellä minun vaihto-oppilas kokemuksestani Michiganissa. Tässä muutamien päivien aikana on tullut heittäydyttyä syvälliseksi ja tullut mietittyä paljon tätä vuotta, mitä sen aikana tapahtui ja sitä, että kannattiko tämä. Niinkuin yhden ystäväni kanssa tuli sanottua, kyllä minulla oli paljon vaikeita hetkiä, kyllä välillä isäntäperheeni ärsytti minua ja kyllä, välillä halusin tulla kovasti takaisin Suomeen, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Vuoteeni mahtui todella paljon niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta kokemuksena tämä oli korvaamaton. Sain paljon hyviä kavereita, mutta valitettavasti suurin osa heistä on myöskin vaihto-oppilaita. Ja se on vaikea hetki kun ensi perjantaina minun täytyy sanoa heippa osalle heistä, sillä kouluni loppuu silloin. Itse en tosin lähde kuin vasta 15 päivä kesäkuuta, mutta osa heistä lähtee jo pian.

Tämä viikonloppu on myös ollut minulle itselleni raskas, sillä minun täytyi sanoa lauantaina hyvästit host siskolleni joka oli Montenegrosta sekä tänään hyvästit hyvälle ystävälleni joka oli Makedoniasta. Lauantaina kun menimme viemään siskoani lentokentälle nauroimme ja juttelimme niinkuin normaalisti, mutta kun tuli viimeisen halauksen ja hyvästien aika, aloin itkemään vuolaasti. Itse asiassa itken tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä. Larisasta ja minusta tuli tämän vuoden aikana hyvin läheiset ihmiset, nukuimme samassa huoneessa ja jaoimme suurimman osan kokemuksistamme tämän vuoden aikana. Kerroimme toisillemme paljon elämistämme ja jaoimme niin huonot kuin hyvät hetket. Tuimme toisiamme ja autoimme kestämään ne monet vaikeat hetket tämän vuoden aikana. Larisa sai oman paikkansa minun sydämestäni enkä usko että se paikka lähtee sieltä. Hänestä tuli minulle kuin sisko, sain purkautua hänelle kun tuntui pahalta ja joskus riitelimme siitä pitäisikö se valo sammuttaa illalla vai eikö :) Mutta kuitenkin nautimme toistemme seurasta ja nauroimme ja pidimme hauskaa yhdessä. Se tuntuu niin pahalta kun menetät elämästäsi jonkun niin tärkeän ihmisen etkä tiedä milloin tulet näkemään häntä. Tietenkin netin kautta voi pitää yhteyttä ja niin, mutta ei se ole sama kuin se, että voit aamulla herättää toisen ja yhdessä juoksette linja-autoon ja toivotte että ei myöhästytä. Elimme niin pitkään yhdessä että tunsimme toistemme tavat ja siitä mistä toinen pitää ja mistä ei. Siihen yhteyteen on vaikea verrata mitään muuta kuin joko monen monta vuotta kestäneet ystävyyssuhteet tai omat sukulaiset. Tulen ikävöimään Larisaa vielä pitkään, ja en malta odottaa että näemme taas. Volim te Larisa!

Tänään sanoin sitten hyvästit ystävälleni Tinalle joka lähtee tänä iltana pois täältä päin ja menee perheensä luo Chicagoon. Hän jää sinne opiskelemaan lakia ja luultavasti tulee asumaan osan elämästään täällä usassa. Kyyneleet tulivat taas silmääni kun lähdimme pois hänen juhlastaan tänään ja jouduin sanomaan hyvästi, rakastan sinua, elä hyvä elämä. Toivottavasti näemme vielä, mutta sitä ei voi koskaan tietää. Pidämme toivottavasti yhteyttä, mutta kuten sanoin, se ei ole sama asia. Ja kaikkihan sen tietävät että jos yhteys pysyy vuosien ajan vain satunnaisen kirjoittelun tai muun varassa, sitä on vaikea jatkaa pitkään. Toivon kuitenkin että me pidämme yhteyttä pitkään, sillä Tinasta tuli minulle hyvin tärkeä ystävä tämän vuoden aikana.

En edes jaksa enää ajatella millaista se tulee olemaan kun minun täytyy sanoa hyvästit lopuille ystävilleni sekä isäntäperheelleni. Elämäni täällä on ollut juuri sitä, elämää. Sinulla on tärkeitä ihmisiä sinun elämässäsi, joskus itkettää, joskus naurattaa mutta suurimman osan ajasta olet vähän molempia ja kuljet päivästä päivään samojen ihmisten kanssa. Sinulla on ystäviä sekä perhe ja kotiläksyt odottavat sekä kokeet. On pieniä sekä vähän isompia murheita ja ystävien kanssa nauratte illalla myöhään kun juttelette menneistä tapahtumista. Siksi on vaikeaa jättää tämä elämä taakse, vaikka se vanha odottaakin Suomessa. Tulen kuitenkin kaipaamaan niin paljon ystäviäni täällä, että sitä ei voi edes arvata. Silloin kun viime syksynä lähdin Suomesta, ei se ollut niin vaikeaa sanoa heippa, sillä tiesin että tulen takaisin. Mutta nyt on aika vaikee sanoa hyvästit, sillä en tiedä tulenko enää ikinä näkemään osaa näistä minulle rakkaista ihmisistä. Hyvästien sanominen on todella vaikeaa, mutta en jättäisi tätä kokemusta sen takia väliin, sillä enhän olisi muuten ikinä tutustunut näihin mahtaviin ihmisiin. Kiitän siis vanhempiani jotka tarjosivat minulle tämän mahdollisuuden ja sanon vain miten paljon tulen kaipaamaan ystäviäni jotka tulevat olemaan muutaman viikon päästä ympäri maailmaa. Vaihto-oppilaana oleminen on todella vaikeaa, mutta kyllä se kannattaa.

Burrrrr...

Nyt ollaankin sitten saatu nauttia parinä päivänä vähän niistä kylmemmistä keleistä mitkä on suomessa vähän tutumpia. Mutta eiköhän näistä päivistä aika äkkiä ohi päästä.
Viime viikosta pitää kertoo sen verran, kun oli pari kappaletta noita lumipäiviä. Tiistai-iltana tänne Michiganiin tuli lumimyrsky (mitkä ainakin meillä kotonapäin on aika tuttuja) niin koulu oli tietenkin suljettu seuraavana päivänä, kun kukaan ei aurannu teitä. No sitten keskiviikon jälkeen oltiin kotona sekä torstai että perjantai, en ihan tiiä minkä takia. Tiet ei ollu hyvässä kunnossa tai jotain, kyllä se ainakin minulle kelpas! Oli ihan mukavaa saada viiden päivän viikonloppu ihan vaan lumen takia. Minä täällä nauroinkin, että jos Suomessa olis koulut aina suljettu samanlaisen lumimyräkän jälkeen niin eihän meidän tarviis käydä koulua talvella paljon ollenkaan. Että ihan hyvä vaan kun me mennään kouluun oli keli mikä hyvänsä, ainakaan ei tarvii mennä sinne kouluun sitten keväällä.
Sitten niitten lumipäivien lopuks mentiin koulun ski clubin kanssa laskettelemaan läheiseen mäkeen. Oli ihan hauskaa, vaikka ei se mäki kyllä kovin korkee ollu. Mutta enimmäkseen vietinkin aikaani niissä helpommissa rinteissä kun opetin siskooni Larisaa laskettelemaan. Ja ihan hyvin se veti kun ajatellaan että oli sen kolmas kerta.

Lauantaina mentiin Tinan luona käymään ja jäätiin sinne. Siellä oli minä, Larisa, Tina ja Janita. Siinä sitten illalla jäätiin koukkuun Rummikubiin ja pelattiin sitä aamu neljään asti. Oli kyllä ihan sairaan hauskaa! Tinan koti oli mukava ja sen host äiti on ihan mahtava!! Meillä oli tosi mukavat keskustelut ja kaikilla oli kyllä mukavaa.

Nyt sitten mennään huomenna shoppailemaan Grand Rapidsiin Winterfest mekkoja! Mutta nyt pitää mennä nukkumaan... tai oikeestaan kattomaan elokuvaa Larisan kaa :)